Charles Bukowski kirjoitti, ja näistä kirjoituksista tuntuu löytyvän hänen elämänsä, kuten on laita tämän runokokoelman: Mockingbird wish me luck (Black Sparrow Press, 1988; ISBN 0-87685-138-3).
Näin alkaa runo "Another Academy":
how can they go on, you see them
sitting in old doorways
with dirty stained caps and thick clothes and
no place to go;
heads bent down, arms on
knees they wait.
or they stand in front of the Mission
700 of them
quiet as oxen
waiting to be let into the chapel
where they will sleep upright on the hard benches
leaning against each other
snoring and
dreaming;
men
without.
Ja kuten tässäkin runossa, olkoon tilanne kuinka paha tahansa, jotenkin Bukowski löytää elämästä rujoa kauneutta, siitä että elämä on sellaista kuin se on. On oltava, ihminen.
Se millaisen vaikutelman Bukowskista saa hänen elämästään kertovissa lähteissä ja se minkä vaikutelman hänen runoutensa tekee, tässä on perustavanlaatuinen jännite.
Rilke kertoo kirjeissään yrittävänsä runojen avulla muuttaa maailmaa paremmaksi, mutta samaa ei voi sanoa Bukowskista, ainakaan suoraan, pikemminkin on kuin hän yrittäisi repiä reikiä maailmaan. Mutta olisiko loppujen lopuksi kyse samasta tavoitteesta pohjimmiltaan?
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti