Justin Cronin: Ensimmäinen siirtokunta

Justin Cronin pistää vampyyrimyytit uusiksi tässä tieteisjännärissä, jossa ihmiskunta lähestulkoon tuhoutuu aseteollisuuden kehittämän viruksen seurauksiin: Ensimmäinen siirtokunta (WSOY, 2010; suom. Arto Schroderus; ISBN 978-951-0-34200-8).



Kirja on ainakin puolet liian pitkä 845-sivuisena, ja aika ajoin hyppelin tekstiä eteenpäin sivukaupalla selaamalla. Mutta kieltämättä Cronin osaa hyvin yhdistellä eri aikatasojen kerrontaa: parin vuoden päässä olevaa tulevaisuutta, kun virusta kantavat hirviöt pääsevät karkuun sotilastukikohdasta, sadan vuoden kuluttua viimeisten ihmisten kamppaillessa hirviöitä vastaan ja tuhannen vuoden päässä odottavia ihmisiä jotka selvittävät, mitä oikein tapahtuikaan.

Vampyyreistä on kirjoitettu paljon kauhufantasiaa, mutta Cronin kehystää tarinansa pikemminkin tieteisromaanin dystopian raameihin kuin fantasiaan, vaikka mukana on myös selittämättömäksi jääviä juonen elementtejä.

Henkiinjääminen raivopäisten hirviöiden asuttamassa maailmassa on jatkuvaa taistelua, mutta Cronin ei kuitenkaan erityisesti mässäile väkivallalla vaan pikemminkin kuvaa selviytymisen arkea, toivon säilyttämisen vaikeutta maailmassa jossa joka suunnassa näyttää olevan vastassa umpikuja.

Kirjan keskeinen hahmo, osittain mystiseksi jäävä, on orpo Amy-tyttö, joka oli yksi sotilastutkikohdassa tehtyjen kokeiden kohde. Amyyn tartutettiin muunneltu versio "vampyyriviruksesta", ja tämä teki hänestä ikään kuin välittäjän tartunnan saaneiden ja tavallisten ihmisten välillä, eräänlaisen vapahtajahahmon.

Viruksen tavoitteena oli parantaa ihmisten vammat ja lopettaa ikääntyminen, minkä se tekeekin, mutta samalla se tekee kantajistaan verenhimoisia hirviöitä jotka eivät kestä päivänvaloa.

Satavuotiaana Amy on edelleenkin pikkutytön oloinen, mutta hänellä on kannettavanaan pitkä elämänkokemus. Viruksen ominaisuuksiin kuuluu yhdistää kantajansa ikään kuin yhdeksi organismiksi mehiläisten tapaan, ja Amy pystyy kuulemaan viruksen kantajien ajatuksia.

Oikeastaan on turha lähteä selittelemään tarinan käänteitä, sillä niitä piisaa, ja tasaiseen tahtiin Cronin myös tuo esille yhä uusia paljastuksia.

Romaanitrilogian seuraava osa on nimeltään The Twelve, eikä sitä ole tietääkseni vielä suomennettu, mikä tarkoittanee että on varmaankin lainattava se englanninkielisenä, siinä määrin tämä ensimmäinen osa koukutti lukemaan.