Robert A. Heinlein: Tuomiopäivän komedia

Olen pitänyt Robert A. Heinleinia kohtuullisen vakavahenkisenä kirjailijana, en erityisen taitavana humoristina, mutta tässä maailmanlopun tarinassa kieltämättä on fiilis että Heinleinilla on ollut hauskaa kirjoittaessaan: Tuomiopäivän komedia (Kirjayhtymä, 1986; suom. Matti Kannosto; ISBN 951-26-2865-1).



Kirja on saanut huomiota, muun muassa Locus-palkinto vuonna 1985 (paras fantasiaromaani), Hugo-palkintoehdokkuus vuonna 1985 ja Nebula-palkintoehdokkuus vuonna 1984.

Harmi että teoksen suomennetusta nimestä puuttuu keskeinen asia, viittaus Raamattuun ja Jobiin, mikä on tarinan kannalta aivan olennaista, sillä Jobin tarinaa tässä kirjoitetaan uusiksi. Teoksen englanninkielinen nimi on erinomaisen osuva, Job: A Comedy of Justice.

Heinlein leikittelee teoksessa näkökulmilla, joissa vaihtuvat kokonaiset maailmat, tai ainakin siltä tuntuu. Kaikki lähtee liikkeelle laivaristeilyn tulikävelynäytöksellä, johon osallistunut Alex Hergensheimer tulee jollain kummallisella tavalla hypänneeksi maailmasta toiseen, tai sitten joku leikittelee hänen kanssaan.

Joka tapauksessa hänet tunnetaan nyt nimellä Alec Graham, ja seikkailulleen Alex saa seuralaiseksi laivan hyttipalvelija Margrethen, joka osoittautuu olevan rakastunut Alexiin/Aleciin.

Maailmasta toiseen hypitään kiivaaseen tahtiin, joskus muutoksia tulee useita kertoja päivässä, ja aika ajoin Alex ja Margaretha huomaavat olevansa uudessa maailmassa ilman rihmankiertämää.

Uskonto on tämän teoksen keskeinen teema, se missä määrin eri uskonnot ovat tosia (tai epätosia) käsityksiä maailmasta, ja missä määrin uskonto vääristää ihmisenä olemista, omia tarkoitusperiään ajaakseen.

Sankarimme Alex on sieltä uskonnollisimmasta päästä, ja hänen sietämättömän fundamentalistisesta maailmankatsomuksestaan irtoaa paljon huumoria, varsinkin kun hän on jääräpää joka ei juuri kykene myöntämään olevansa väärässä. Ja tietenkin tässä romaanissa päästään niin taivaaseen kuin helvettiinkin, enkä liene paljastamassa liikaa jos sanon että Heinleinin helvetissä tuntuu olevan suorastaan taivaallisen hauskaa.