Paul Torday punoo mielenterveystä ja sen hoitamisen keinoista romaanin, joka osoittautui iskeväksi vaikkakin osin turhankin spekulatiiviseksi jännityskertomukseksi: Ventovieras (Atena, 2012; suom. Jukka Jääskeläinen; ISBN 978-951-796-853-9)
Torday kertoo avioparista, jonka kymmenen vuotta jatkunut yhteiselo muuttuu kun mies, Michael, alkaa osoittaa kokonaan uusia piirteitä itsessään:
Vuosia sitten, kun Michael oli kosinut minua, en ollut varmaankaan kysynyt itseltäni »Rakastanko häntä?» vaan »Onko minulla voimia pysyä hänen rinnallaan?» Kymmenen aviovuotta olivat osoittaneet minulla olevan sentään kykyä sitoutua, vaikka ankeimpina hetkinä olin ajatellut, että kyse oli ehkä vain saamattomuudesta.
Kuulin Michaelin avaavan ovemme ja huikkaavan »Kulta, tulin takaisin», ja käännyin sängyssä laiskasti ja oivalsin samassa, kuinka onnellinen olin. Sen myötä sain toisen oivalluksen: tajusin, että Michael oli aina rakastanut minua muttei ollut ikinä tiennyt, miten osoittaa rakkauttaan. Mikä oli muuttunut? Hän osoitti tunteensa nyt kaikin tavoin. En sillä haavaa välittänyt, miksi niin oli käynyt. Olin vain siitä kiitollinen. Michael tuli makuuhuoneeseen aamiaistarjottimen kanssa ja asetti sen varovasti vuoteelle viereeni.
Kirjaa on vaikea kommentoimatta nostamatta esille juonen keskeistä elementtiä, skitsofreniaa, jota Michael sairastaa mutta joka on lääkityksen avulla pysynyt kurissa.
Torday kertoo aivan äärimmäisen laatuisesta skitsofreniasta, sellaisesta josta kärsivä on vaarallinen ympäristölleen. Kuitenkin kuvaus skitsofreniasta sitä sairastavan läheisen näkökulmasta tuntuu kohtuullisen uskottavalta.
Kuitenkin vierastin spekulatiivisia, jopa fantasiaan eteneviä pohdintoja siitä, mikä on skitsofrenian geneettinen perusta ja onko skitsofreniasta kärsivä loppujen lopuksi aivan muunlainen olento kuin tavallinen ihminen. Pieni pettymys siis, loppujen lopuksi, vaikka kieltämättä Torday osasi muutamaan otteeseen yllättää hyvinkin hyytävällä tavalla.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti