Luin aikoinaan Will Selfin romaanin Suuret apinat, joka oli toisaalta varsin riemastuttava, mutta kummastutti myös, ja tuntui siltä että idea oli hyvä, toteutus jäi puolitiehen. Sama tunne tuli romaanista Walking to Hollywood - memories of before the fall (Bloomsbury, 2011; ISBN 978-1-4088-0994-5).
Romaanissa on 432 sivua, ja en jaksanut kahlata kaikkea tätä läpi, vaikka toisaalta sitten luin joitakin kohtia useaankin kertaan, kun halusin ymmärtää miten teksti oikein toimii.
Mainittakoon vielä, että kirjassa on myös valokuvia, jotka liittyvät päähenkilön neuroottiseen käyttäytymiseen ja toisaalta kommentoivat tekstin sisältöä, toisaalta antavat sille visuaalista hahmoa.
Kirja on satiirinen kertomus nykyajan yhteiskunnasta, erityisesti Hollywood-elokuvien luomasta maailmankuvasta, joka tuntuu kuolleelta, ja kolmen erillisen tarinan yhteinen nimittäjä tuntuu olevan syyllisen etsiminen, "kuka tappoi elokuvat".
Self antaa tässä romaanissa uuden merkityksen termille "epäluotettava kertoja", jopa siinä määrin että koko ajatus romaanista jonkinlaisena yhtenäisenä kokonaisuutena kyseenalaistuu, kun tarinan nimellinen kertoja oirehtii psyykkisissä häiriötiloissa.
Ja kirjailija ei edes pyri realismiin häiriötiloja kuvatessaan, vaan käyttää tilaisuutta hyväkseen ja tuo tarinaan oirehdinnan avulla sellaisia elementtejä ja käänteitä, että satiiri menee käsittämättömäksi. Voisi sanoa, että kirjan kolmen osan pääroolissa ei olekaan kertoja-minä (tai hänen alter-egonsa ja kuvitelmansa) vaan karikatyyrimaisesti kuvatut mielenhäiriöt: pakko-oireinen häiriö, psykoosi ja Alzheimer.
Mutta kyllä huumoriakin riittää, ja kävelemistä, ja pohdintaa elämästä tässä hullussa maailmassa. Maailmanlopun huumoria, sitä tässä kirjassa on, ja vaikka Self tuntuu halveksivan nyky-yhteiskunnan olemusta, kyllä hän sitä tuntuu ymmärtävänkin, häiriintyneellä ja häiritsevällä tavalla.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti