Veera Antsalon runokokoelma (ja esikoisteos) kietoo toisiinsa elävän ja elottoman, ihmisen ja ihmisen keksinnöt, tuo lukijan tietoiseksi tässä maailmassa elämisen säännöistä ja säännöttömyydestä: Sähkökatkoksen aikaan (Teos, 2012; ISBN 978-951-851-439-1).
Jotain lapsenomaisen uteliasta näissä runoissa on, ja samalla jotakin perinpohjaisen viisasta, ikään kuin ikiaikainen ymmärrys siitä mitä elämä on kietoutuisi jatkuvaan ihmettelyyn siitä että asiat näin ovat, mutta voisivat olla toisinkin.
Tässä ote runon "Hän" alusta:
Hän on vastakuoriutunut. Hän kasvaa syömällä lisäravinteita. Hänen sisäelimensä, luunsa, lihaksensa, ihonsa, hiuksensa ja ulkoiset piirteensä kasvavat. Hänen ääriviivansa venyvät ja ansioluettelonsa pitenevät. Hänen grillinsä paisuu suunnattomaksi. Hänen mahansa kasvaa, hänen hartiansa levenevät ja hampaansa pitenevät. Se on lähes yliluonnollista, mutta niin näyttää silti käyvän.
Tässä proosarunossa on jotain väistämättömän kummallista, ikään kuin tässä kuvattaisiin sitä maailmaa jossa elämme, ja jota emme näe.
Antsalo tekee vaikutuksen, ja on tehnyt, sillä teos oli Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon 2012 ehdokas ja se on ehdokkaana Tanssiva karhu -runopalkinnon saajaksi.
Niin, ja teoksen ulkoasukin on saanut huomiota, sillä vuoden parhaan esikoisteoksen kansikilpailun voitti graafikko Jenni Saari tästä teoksesta.
Kirjastokirjassa oli teoksen kansilehti laminoitu yhteen kannen kanssa, joten kokemus kirjan kannen vaikuttavuudesta jäi vajaaksi, mutta hauska idea tämä irrotettava musta päällyskansi on, siihen on leikattu hehkulampun (sellaisen vanhan tyylisen) muotoinen reikä. Kannessa on samaa surrealistista kokemusta kuin teoksen runoissakin.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti