Työkirja - ammattilaisen paluu

Keijo Räsänen ja Marja-Liisa Trux ovat kirjoittaneet mainion kirjan työelämän johtamisopeista, kaikesta siitä hypestä joka johtamisen ympärillä kuohuu, sanalla sanoen "johtoismistä". Riemastuttava kirja kerrassaan: Työkirja - ammattilaisen paluu (Kansanvalistusseura, 2012; ISBN 978-951-9140-62-9).

Esipuheessa kerrotaan suoraan, mistä teoksessa on kyse:

Tämä ei siis ole johtamisopas. Paradoksaalisesti työskentely kauppakorkeakoulussa on pakottanut meidät suhtautumaan kriittisesti erilaisiin johtamis- ja pelastusoppeihin.
Tunnemme nämä opit, mutta olemme myös tietoisia niihin uskomisen seurauksista. Näin ollen kyseenalaistamme kaikkialle tunkeutuvaa johtamisideologiaa, mutta tarkoituksemme ei suinkaan ole moittia sen pauloissa työskenteleviä yksilöitä.

Tämä sai käsitykseni kauppakorkeakoulusta nousemaan kertaheitolla: että tämmöistäkin ajattelua sieltä löytyy, hienoa!

Kirjoittajat kyseenalaistavat kaikkialle tunkeutuvan johtamisjargonin, ja aiheesta:

Omaatko ydinosaamista avaintehtävissä? Oletko talentti vai tosiosaaja? Kohdistuvatko kunnianhimoiset urasuunnitelmasi tulevaisuuden erityisasiantuntijuuksiin? Kehitätkö asiakkuuksia? Eikö vain joskus ällötä tämä orwellilainen uuskieli? Meitä ainakin ällöttää. On kerta kaikkiaan helpompi sanoa suoraan, että opetellaan ja osataan, kuka opettelee ja kuka osaa, mitä saadaan tehtyä sekä kenelle myydään ja mitä. Sillä tavalla on helpompi myös ajatella selvästi. Hypetyspuhetta emme tuota lisää. Siitä tulee päähän pöhnäinen olo. Ja sen maailma on valheellinen, vailla nurjaa puolta.

Kirjan teksti on selkeää, mutta asioita ei trivialisoida vaan puhutaan myös hankalasti ymmärrettävistä asioista:

Vaikka tavoitteemme on tehdä mahdolliseksi oman työnteon parempi tiedostaminen, oletamme lähtökohtaisesti, että työelämässä ihmiset toimivat enimmäkseen automaattisesti tai korkeintaan puolitietoisesti. Toiminta on kehollista ja se on vain rajallisessa määrin tiedostettavissa ja hallittavissa. Yksilön ymmärryksen yli kävellään monella tapaa. Työpaikoilla on käytänteitä (practices), jotka vievät meitä pikemminkin kuin me niitä.

Ja sitten päästään itse asiaan, johtamisoppeihin eli johtoismiin:

Yritysjohtaminenkin on työtä, mutta johtamisopit käsittelevät työtä johdon - ja heidän palkkaajiensa - intresseistä käsin ja usein vältellen sanaa työ. Kyse on ensisijaisesti liiketoiminnasta, jossa vain satutaan tarvitsemaan työpanosta ja työvoimaa, ”inhimillisiä resursseja”. Johtamisopeille on tyypillistä työn inhimillisten puolien häivyttäminen ja toimivien, tietoisten subjektien kadottaminen työpaikan näyttämöltä. Asioita vain tapahtuu - prosessit tehostuvat, asiakkuuksia kehitetään, työvoiman määrää sopeutetaan, kilpailukyky heikkenee ja niin edelleen.

Hyvä että on olemassa myös kriittistä liikkeenjohdon tutkimusta! Mielenkiintoinen oli havainto siitä, että niin sanottu "käytännön liiketoiminta" on usein kaikkea muuta, erittäin kaukana käytännöstä:

Tämän kulttuurimuodon kantajien on vaikea havaita, että heidän käytännölliseksi nimeämänsä puhe - liikkeenjohdon hype-puhe - on itse asiassa erittäin abstraktia, jollei merkityksiltään aivan tyhjää. Sen tapahtumapaikat jäävät yleensä määrittelemättä - ollaanhan jossakin ”globaalissa ulottuvuudessa”, tunnistettavat ihmiset loistavat poissaolollaan eikä työn tulosten laadustakaan paljon välitetä. Numeeriset indikaattorit riittävät. Moni opiskelija on palannut turhautuneena haastattelemasta kunnioittamaansa ”käytännön liike-elämän” asiantuntijaa, joka ei puhetulvastaan huolimatta ole saanut kerrottua, mitä hän käytännössä tekee.

Tyhjää täynnä olevaa liturgiaa on maailma nykyään pullollaan, ja otamme sen ikävä kyllä usein todesta, vaikka se on tyhjää täynnä:

Työelämässä monelle lienevät tuttuja ihmiset, jotka omaksuvat johtajien ja asiantuntijoiden puheen, esimerkiksi joustavuuspuheen, niin hyvin, että alkavat määrittää itseään sen kautta: ”Asetan liian tiukkoja ehtoja työlleni, joten minun on opeteltava joustavammaksi; niin sinunkin tulisi tehdä.” Eräs tarpeellista työtä ammattitaidolla tehnyt valtion virkanainen määritteli itsensä kansantalouden loiseksi, kun hän tuli ottaneeksi vakavasti valtionhallinnon tuottavuusohjelman liturgian.

Vuoden - ja ehkä vuosikymmenen - paras johtamiskirja, se on tässä!