Runojä

Harry Salmenniemen runokokoelma valittiin vuoden kauneimmaksi kirjaksi 2011, ja kyllähän tätä kelpaa katsella ja ihmetellä: Runojä (Otava, 2011; ISBN 978-951-1-25007-4). Sivuja kirjassa on 70, ja se on kovakantinen, sellainen että tuntuu mukavalta käsissä.

Kirjassa on sekä vapaamuotoisia runoja että proosarunoa. Proosarunojen rakenne ja teksti sai mietteliääksi, tosin ehkä ajatus ei minulla aina löytänyt maaliin:

[...] hämärässä vallitsi absurdi, unenomainen tunnelma; keksin itselleni uusia nimiä, kuten karavaani pellolla tai sypressit nauhoina; vettyneet suklaakeksit palauttavat hirveän onnelliseen lapsuuteen; mitä syvemmälle joudun itseeni, sitä turhempia asioita puhun; [...]
kaikki mikä tapahtuu minulle sattumalta vain vahvistaa minua; toisinaan olen tunteeton hirviö, merenneito ja seireeni – toisinaan olen muusa, peilitalo ja sirkus; rivi onnellisia sypressejä kumartaa kulkijalle kun hän saapuu ovelleni; kerran isäni ojensi minulle lautasellisen perunoita ja katsoi minua syvälle silmiin; siitä lähtien olen ollut sellainen kuin olen.

Tuntuu siltä että runoissa etsitään ja tutkitaan kielen rakenteita, ehkä myös leikitellään:

Kirjoitus, alus, alusta. 
Ihminen etsii ihmistä,
alastomana, pimeässä. 
Kirjoitus, kutitusta, -ttaa.

Ja joskus lukijalle tulee suorastaan dadaistinen olo:

Pahinta mita voi tehdä 
on rakastaa toista hitaasti 
arvokkaalla vasaralla. 
Lasia ja lunta; kohdevalo.