Matkaopas tulevaisuuteen

Elina Hiltunen on kirjoittanut mainion yleistajuisen kirjan tulevaisuudentutkimuksesta, takakannen mottona ”tulevaisuuden edessä kannattaa olla nöyrä mutta ei nöyristellä”: Matkaopas tulevaisuuteen (Talentum, 2012; ISBN 978-952-14-1741-2). Kirjassa oli paljon pohdittavaa, ja myös laaja ja monipuolinen kirjallisuusluettelo tuotti lukuisia oivalluksia.

Hiltunen esittelee systemaattisesti tulevaisuudentutkimuksen metodiikkaa ja haasteita, siis sitä että tulevaisuutta ei periaatteessa voi ennustaa, vaikka toisaalta on pakko yrittää. Hiltunen tuo selkeästi esille ennakointimenetelmiä ja välineitä heikkojen signaalien tunnistamiseen, olkoon kyse sitten yksittäisen toimijan tai kokonaisen organisaation tarpeista.

Mainiota on myös se, että Hiltunen tuo esille myös kommunikoinnin merkityksen ja sen, että yksi tapa ennustaa tulevaisuutta on pyrkiä vaikuttamaan siihen, mikä on varsinkin isoille monikansallisille yhtiöille keskeinen tavoite ja lähtökohta. Riittää miettiä Nokian ja Applen keskinäistä taistelua ja miten siinä kävikään…

John L. Castin ajatuksia Hiltunen referoi perusteellisesti, erityisesti sitä että yhteiskunnan kollektiivinen mieliala, siis se mitä ryhmä ajattelee tulevaisuudesta, on se tekijä joka määrittää sosiaalisen käytöksen ja kollektiiviset tapahtumat: ”kun mieliala on ylhäällä, tapahtuu positiivisia asioita, kun se on alhaalla, tapahtuu negatiivisia asioita”.

Hauska anekdootti liittyi kemian harjoitustöihin Teknillisessä korkeakoulussa, tehtävänä suorittaa koe ja verrata tulosta teoriassa ennustettuun. Ja olennainen tarkistus kokeessa oli se, ettei saanto voinut ylittää sataa prosenttia, ja jos opiskelija väitti näin, joutui hän tekemään kokeen uudestaan.

Itselleni kävi kyseisessä harjoitustyössä niin, että kun tehtävänä oli määrittää rautanaulan nikkelipitoisuus, oli tutkittavaksi annettu vahingossa sinkkinaula, jolloin (oikea tulos) olisi ollut juurikin yli sata prosenttia, mutta fiksut opiskelijat tietysti skaalasivat saamansa tuloksen alle sataan prosenttiin. Ja läpi meni.

Ja otetaan vielä lyhyt tiivistelmä olennaisesta: ”Tulevaisuuden keskeinen tekijä olet sinä. Omalla toiminnallasi ja toimimattomuudellasi voit vaikuttaa sen kulkuun. Silloin kun et voi vaikuttaa, varaudu tulevaisuuden eri vaihtoehtoihin.”

Hiltunen viittaa kirjassa Roman Krznaricin teokseen How Change Happens - Interdisciplinary Perspectives for Human Development (Oxfam GB Research Report, February 2007), josta löytyy mainio katsaus muutoksen analyysiin eri tieteenaloilla, sekä neljän kohdan sabluuna muutostilanteen tarkasteluun:

• Who or what was involved in the change? (e.g. individual actors or state institutions)
  
• What strategies were used to bring about the change? (e.g. reformism, mass mobilisation)
  
• What were the contexts that affected how the change happened? (e.g. urbanisation, power relationships)
  
• What was the process or pathway of change? (e.g. demonstration effects, cumulative progress)
  

Toinen mielenkiintoinen lähdeviite johti Sarah Stachowiakin tiiviiseen yhteenvetoon eri tavoista, joilla muutos tapahtuu: Pathways for Change: 6 Theories about How Policy Change Happens (Organizational Research Services, 2009). Tässä dokumentissa esitetään kuusi teoriaa, joiden avulla tilannetta voidaan yrittää selittää, jaettuna kahteen kolmen teorian ryhmään:

• Global Theories:
  
  • “Large Leaps” or Punctuated Equilibrium Theory
    
  • “Coalition” Theory or Advocacy Coalition Framework
    
  • “Policy Windows” or Agenda Setting
    
• Theories about Advocacy Strategies or Tactics:
  
  • “Messaging and Frameworks” Theory
    
  • “Power Politics” or Power Elites Theory
    
  • “Grassroots” or Community Organizing Theory
    

Ei hassumpi muistilista tämäkään.

Yhteenveto: Pidin Hiltusen kirjasta, se on hyvä yhdistelmä teoreettisten välineiden esittelyä ja yleistajuista pohdintaa, mukaan lukien käytännön esimerkkitapaukset.