Jalattomat, elottomat

Mietiskelin tätä dekkaria lukiessani, olisiko se parhaimpia mitä olen koskaan lukenut, mutta ei ehkä sittenkään, omalaatuinen tämä kyllä on: Jalattomat, elottomat (Gummerus, 2010; Marja Luoma; ISBN 978-951-20-8114-1).

Kirja on melko pitkä dekkariksi, 527 sivua, ja tähän mahtuu kaikenlaisia sivupolkuja, ja muutenkin voi pitää suoranaisena ihmeenä sitä että tämä tarina ylipäänsä pysyy koossa.

Tuli mieleen semmoinenkin ajatus, että Vargas leikittelee melko rajusti lukijoidensa kanssa tutkien miten pitkälle dekkari-genren uskottavuutta voi venyttää ennen kuin lukija tuntee itseänsä huijattavan.

Nimittäin niin kaaottinen on tämä tarina, ja niin kaaottista on tarinan päähenkilön ja poliisikunnan toiminta, että vastaavaan en juurikaan muista törmänneeni.

Kirjan päähenkilö on Jean-Baptiste Adamsberg, varsin erikoislaatuinen komisario tässä "synkeänhilpeässä murhatarinassa" kuten kirjaa kuvataan kustantajan sivulla: "Jalattomat, elottomat on viides suomennettu Adamsberg-dekkari. Jean-Baptiste Adamsberg on Pariisin omaperäisin komisario, joka etenee tutkimuksissaan sumean logiikkansa, vaistojensa ja hämärien assosiaatioidensa varassa."

Kirja on eräänlainen vampyyritarina, ja samalla sarjamurhaajatarina, ja tarinassa liikutaan hautausmailla, kaupungeissa ja kylissä eri puolilla Eurooppaa: Lontoo, Pariisi, Kiseljevo (Serbia), ...

Vargas tekee Adamsbergista tarinan kummallisen kaaottisen kiintopisteen, ja lukija nauttii ja ihmettelee (ja välillä tuskittelee) niitä käänteitä mitä poliisin selvitystyössä tulee vastaan.

Tarina käynnistyy Lontoosta Highgaten haustausmaalta, jonka portin eteen on tuotu kasa kenkiä, kuolleiden ihmisten jalat edelleen sisällä kengissä. Ja sitten Pariisissa tapahtuu raaka murha, jonka taustalla tuntuu kummittelevan ikivanha serbialainen vampyyritarina.

No, kyllä tämä kirja loppujen lopuksi kasassa pysyi, ajoittaisista takelteluista huolimatta, ja Vargasin kerrontaa on nautinto lukea, vaikka välillä tuntuu että lukija yritetään tahallaan pudottaa kärryiltä asioiden kaaottisuuteen:

Adamsberg nosti kättään osoittaakseen, että oli saanut viestin puhelinvastaajaansa, kuunteli keskittyneesti ja työnsi puhelimen sitten takaisin taskuunsa.
- Torstaiaamuna kiskoin maailmaan kaksi kissanpentua, koska ne olivat juuttuneet emonsa vatsaan, hän kertoi.
- Minulle kerrottiin juuri, että emo voi hyvin.
- Jaaha, Retancourt sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen. - Se on varmaan sitten hyvä uutinen.
- Tappaja on ehkä halunnut toimia samalla tavalla kuin isoäitisi, ehkä hänen mielestään yhteydet oli katkaistava ja kappaleet irrotettava toisistaan. Se on ikään kuin keräilemisen vastakohta, hän lisäsi ajatellessaan Lontoossa näkemiään jalkoja. - Tappaja murskasi kokonaisuuden, hajotti kaiken yhteyden. Ja minä kyllä haluaisin tietää, miksi Mordent käyttäytyy niin häijysti minua kohtaan.