Johda ihmistä - psykologiaa johtajille

Makke Leppänen ja Ilona Rauhala ovat kirjoittaneet ajatuksia herättävän oppaan "sisäisen sankarin" etsijöille: Johda ihmistä - psykologiaa johtajille (Talentum, 2012; ISBN 978-952-14-1745-0).

Kirjassa on 343 sivua, ja asiaakin riittää, tosin aika paljon on muiden teosten referointia. Ihmettelin valkoista tekstiä oranssilla taustalla, se ei toimi oikein hyvin, erittäin raskasta on lukea tämmöistä tekstiä, mutta onneksi väreillä temppuilu oli rajattu vain osaan tekstiä.

Kirjassa puhutaan psykologian termeillä, mutta mitenkään tieteelliseksi tekstiä ei voi sanoa, paikoitellen tuli oikeastaan pseudotiede mieleen väitteineen jotka eivät tuntuneet todennettavissa olevilta.

Jotkut väitteet ovat kansanperinteeksi muuttuneita tarinoita, joiden tarkemmat perustelut eivät ole ihan pitäviä, esimerkkinä niin sanottu kymmenentuhannen tunnin sääntö, johon kirjoittajat viittaavat: ”Minkä tahansa huipputaidon saavuttaminen vaatii noin 10 000 tuntia suunnitelmallista harjoittelua, eli nopeasti laskettuna neljä tuntia joka arkipäivä kymmenen vuoden ajan.”

Kirjan keskiössä ovat johtajat ja heidän persoonallisuutensa. Mielenkiintoista kyllä, kirjassa tuntuu kokonaan unohtuneen esimerkiksi Jim Collinsin teoksessa Hyvästä paras esitetty pohdinta poikkeuksellisen menestyvien yritysten johtajien ominaisuuksista: ”Kyseisten johtajien kanssa työskentelevät ihmiset kuvailivat heitä sanoilla hiljainen, nöyrä, vaatimaton, varautunut, ujo, suopea, hyvätapainen, taka-alalle jättäytyvä ja hillitty. […] Emme tarvitse jättimäisiä persoonallisuuksia yrityksiä kehittämään. Tarvitsemme johtajia, jotka eivät keskity omien egojensa pönkittämiseen vaan johtamiensa organisaatioiden kehittämiseen.”

Itse muistelen, että Collins kuvaili erästä tällaisen vuosi toisensa jälkeen menestyneen yhtiön johtajaa sanoilla "lämmin kuin kylmä lahna". Ja tästä huolimatta lähestulkoon kaikki muut yritykset jäivät menestyksessä jälkeen.

Kirjoittajilla on jo heti alussa vahva välineellinen, siis hyötynäkökulmaa painottava, näkemys ihmisestä: ”Itsetuntemus tarkoittaa ennen kaikkea realistista suhtautumista siihen, millaisia erilaisia puolia omassa persoonassa on ja miten näitä puolia voi hyödyntää.”

Mistä pidin, oli viittaus Seligmanin ja Petersonin teoksessa Character Strengths and Virtues esitettyihin ”ominaisuusvahvuuksiin”. Vaikka en suuresti Seligmania ja Petersonia arvosta, nämä vahvuudet kyllä saavat hiljentymään: Viisaus, Luonteenlujuus, Inhimillisyys – humaanisuus, Oikeamielisyys ja oikeudenmukaisuus, Kohtuus, Ylittämiskyky ja transsendenssi.

Oikeastaan tulee tästä mieleen pohtia, missä määrin kirjassa esitelty oman persoonan hyötykäyttöön valjastamisen tavoite eroaa perustavalla tavalla näistä ominaisvahvuuksista, jos ne tosissaan ottaa.

Kirjoittajat esittävät heittoja moneen suuntaan, esimerkiksi Nokian nousuun ja paluuseen kuolevaisten joukkoon. Nokian noususta kirjoittajat toteavat: ”yhtiön onnistuminen perustui optimistiseen ja tulevaisuususkoiseen kulttuuriin, jonka varassa uskottiin voivan saavuttaa mitä tahansa”.

Ja Nokia alamäestä taas todetaan: ”yhtiön psykologista pääomaa hoidettiin osin huonosti ja yksisilmäisesti lineaarisen ja näennäisen tehokkuuden näkökulmasta”.

Kirjoittajilla tuntuu olevan hyvin valikoivat silmälasit, eikä syvällisempään tarkasteluun kyetä tai haluta mennä. Miksi nousussa oli syynä optimismi ja laskussa taas syynä prosessien maailma? Jos tässä taas ottaisi esiin Collinsin kirjan, tulee mieleen todeta, että ehkä tilanne oli täysin toisin: nousu johtui hyvistä ja selkeistä johtamiskäytännöistä, lasku taas perusteettomasta optimismista ja hybriksestä.

Kirjoittajat kritisoivat itsekritiikkiä: ”Toimi sisäisestä kritisoijasta huolimatta”. Heidän ohjeensa lukijalle on: ’Seuraavan kerran kun saat itsesi kiinni kritisoimisesta, toimi silti. Voit aina kysyä itseltäsi: ”Onko sisäinen kritisoijani auttamassa minua vai estämässä minua toimimasta?”’

Jälleen kerran tässä tulee miettineeksi, onko kirjassa kyse narsistien oppikirjasta, "vapauta sisäinen narsistisi"? Miten pitäisi suhtautua esimerkiksi finanssikriisiin johtaneiden investointipankkiirien toimiin, oliko heidän toimissaan sisäistä kritiikkiä sopivasti, vai kokivatko he kritiikin esteenä toiminnalle? Toisin sanoen: pitäisikö katsoa asioita vähän laajemminkin kuin oman menestyksen näkökulmasta?

No, ihan huono kirja ei ollut, esimerkiksi rutiinien hiominen on tärkeää: ”Pienet asiat ratkaisevat. Tärkeää on tarkastella omaa toimintaa ja miettiä minkälaisia uusia rutiineja voisi luoda helpottamaan oman energian säätelyä.” – Pitäisikö siis käyttää joka päivä samoja vaatteita, niin kuin kirjoittajat väittävät Albert Einsteinin tehneen? Uusi ajatus bisnespukeutumiseen! Väittäisin myös, että kuka tahansa jolla on lapsia vastuullaan, oppii aika hyvin arvostamaan rutiinien merkitystä.

Tähän loppuun sopinee lainaus kirjan esittelytekstistä. Kontrasti omaan kokemukseeni kirjasta ja sen markkinointipuheeseen on melkoisen iso. Ajattele itse!

Johtamisen vaatimukset muuttuvat toimintaympäristöjen muutosten myötä. Tämä on johtanut siihen, että bulkkijohtaminen ei enää toimi, vaan johtamisessa tarvitaan yhä yksilöllisempää ja inhimillisempää otetta. Psykologia on koko olemassaolonsa ajan pyrkinyt vastaamaan, mikä saa ihmisen toimimaan niin kuin he toimivat ja voiko ihmisen tavoitteelliseen toimintaan vaikuttaa. Muutamien yksinkertaisten psykologisten lainalaisuuksien ymmärtäminen auttaa esimiehiä ja johtajia johtamaan itseään, alaisiaan, ryhmiä ja kokonaisia organisaatioita. Tässä kirjassa psykologi Ilona Rauhala ja organisaatiopsykologi Makke Leppänen tarjoilevat raikkaalla ja tuoreella tavalla näkökulmia jokaisen edelläkävijän arkeen.