Ajatusten alennusmyynti - yhdeksän helpointa hokemaa taloudesta

Tuomas Enbusken EVA:lle kirjoittama pamfletti iskee terävästi. Vaikka Enbuske osuu joskus harhaan silmälaput silmillään, tekstistä on pakko nauttia: Ajatusten alennusmyynti - yhdeksän helpointa hokemaa taloudesta (Taloustieto Oy; ISBN 978-951-628-557-6).

Enbuske ei tarkastele asioita monelta kannalta vaan pyrkii suoraviivaisesti puolustamaan kapitalismia. Mutta varsin viihdyttävää tämä ärhäkkyys on. Ajatukset lähtevät kyllä liikkeelle. Ja tekstin sisäiset ristiriitaisuudet ovat nekin kiinnostavia ja osoittavat aihepiirin monimutkaisuuden, vaikka Enbuske yrittää osoittaa että asiat ovat yksinkertaisia.

Sekin on hyvä noteerata, että puhdasta puoluepolitiikkaa Enbuske ei kirjallaan tee, vaikka aika usein hän sohii vasemmistoa ja vihreitä vastaan. Mutta samalla Enbuske tulee huomanneeksi, että monet oikeistolaisiksi katsotut kapitalismin puolustajat (poliittiset toimijat ja puolueet) ovat itse asiassa toimineet kapitalismia vastaan omia etuja ajaessaan.

Eräs syy Enbusken tekstistä kumpuavasta vihaisuudesta liittyy siihen, että hän kokee kapitalismin tulleen kaltoin kohdelleeksi, kun sitä syytetään milloin mistäkin: ”Kapitalismi on tuottanut maailmaan sellaisen elintason nousun, sairauksien vähenemisen ja elämän kasvun, että todisteiden pitäisi olla kiistattomia. Silti kapitalismi saa vastata koko ajan syytöksiin, joita tässä pamfletissa käymme läpi.”

Toinen Enbusken mielipaha liittyy tasa-arvoon: ”Kaikki ihmiskunnan suuret keksinnöt ovat aina tuoneet mukanaan epätasa-arvoa. Otetaan esimerkiksi kirja. 1800-luvun perussuomalaisella oli kirjahyllyssä yleensä vain yksi kirja: vihkiraamattu. Nykyään voin ostaa minkä tahansa klassikkoteoksen pokkariversiona, jos teen pari tuntia paskaduunia.”

Tästä Enbuske vetää sen johtopäätöksen, että muutaman vuoden päästä köyhimmälläkin suomalaisella on käytössään iPad, ja siten on turha lähteä valittamaan nykyisen statussymboliksi nousseen tekniikan kalleutta: ennen pitkää kallis on halpaa ja kaikkien käytössä.

Joskus Enbuske tuntuu etsivän argumenttejaan hyvin kaukaa, liittyen esimerkiksi siihen että kun peruskoulu saatiin Suomeen niin oikeisto vastusti sitä: ”Porvarit vastustivat peruskoulua, mutta sitä olisi muuten vastustanut myös vasemmiston suosikki Karl Marx.” Sanoisin, että tämän tyyppiset argumentoinnit ovat kyllä provosoivia ja istuvat pamflettiin, mutta vesittävät muuten linjakasta argumentaatiota. Jos on oltu väärässä, eikö sen voi myöntää reilusti ja suoraan?

Toisaalta Enbuske löytää vikaa myös oikeistosta, liittyen esimerkiksi pysäköinti- tai tiemaksuihin: ”Oikealla on tapana pilkata vasemmistoa siitä, että siellä halutaan pitää kiinni saavutetuista eduista. Mutta mitä muuta ilmainen moottoritie on kuin saavutettu etu?”

Talouskasvun ajatus – ja erityisesti sen kritiikki – joutuu Enbusken hampaisiin. Hän vetää mutkia suoraksi mutta on kyllä oikeassa argumentoidessaan suoraviivaista talouskasvun kritiikkiä vastaan. Se että pulla leivotaan isossa leipomossa ehkä tuottaa jollekulle voittoa ja lisää bruttokansantuotetta verrattuna siihen että jokainen leipoisi pullansa itse. Mutta kotona omassa uunissa leipominen olisi tavatonta haaskuuta sekä energian käytön että toiminnan tehokkuuden kannalta.

Monissa Enbusken kritiikeissä on aistivinaan ”olkinukkeargumentaatiota”, siis sitä että määritellään vastapuolen argumentit itselle sopivalla tavalla, ja sitten ammutaan ne kevyesti alas. Mutta Enbuske tekee tämän sentään jonkin verran itseironisesti, ja pamflettihan tämä teksti on.

Samalla asioita yksinkertaistaessaan Enbuske myös tekee kohtuullisen helpoksi hyökätä omia väitteitään vastaan, mikä on sääli sillä monet ajatukset ovat sellaisia että niistä soisi syntyvän aitoa keskustelua, liittyen esimerkiksi talouskasvun ja luonnonvarojen suhteeseen. Näin Enbuske: ”Talouskasvu saattaa tuhlata luonnonvaroja, mutta ei välttämättä sitä tee. Väite, että kasvulla on rajat, on yhtä järkevä kuin että ihmisen mielikuvituksella on rajat.”

Enbusken havainnosta suomalaiseen mentaliteettiin liittyen kyllä tykkäsin: ”[M]eillä arvostetaan ahkeruutta nokkeluuden sijaan. Jos joku tekee asiat helposti, se on oikeastaan pahin mahdollinen loukkaus muita kohtaan.” Tästä Enbuske jatkaa pohdintaansa tasa-arvokysymyksiin: ”Jos ihmisellä on vapaus rikastua ahkeruudellaan tai älyllään, silloin maailma ei voi olla täysin tasa-arvoinen. Jommastakummasta tavoitteesta on luovuttava. Ainakin toisinaan täytyy valita jompikumpi: tasa-arvo tai vauraus.”

Enbuske pohtii paljon ”yhteiskunnan varoilla” itsensä elättäviä toimijoita, erityisesti taiteilijoita, ja näiden kritiikkiä sitä kohtaan että taide pakotetaan markkinavoimien ehdoille (eikä siis saa riittävästi rahaa valtiolta). Kieltämättä Enbuske osuu muutamaan otteeseen makeasti maaliin, mutta toisaalta hänellä on ollut täysi vapaus valita maalinsa eli juuri ne julkiset puheenvuorot asiasta jotka sopivan hänelle maalitauluiksi.

Yhtä mielenkiintoisia maaleja löytyisi suomalaisten yrittäjien lausunnoista julkisuudessa, tai esimerkiksi yritystukien viidakosta, mutta näitä rönsyjä Enbuske ei juuri käy tarkastelemaan. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä, mitä Enbuske tältä rintamalta löytäisi.