Paljon tapahtuu, ehkä sattuukin. Maanantaina olin Helsingin yliopiston kanslerin Ilkka Niiniluodon vetämässä ohjausryhmäkokouksessa, jossa käynnistettiin Julkaisufoorumi-hanketta. Niiniluoto tiivisti asian Yliopisto-lehdessä näin: "Tärkeä avaus tutkimuksen laadun huomioon ottamiseksi on Tieteellisten seurain valtuuskunnan koordinoima julkaisufoorumi, jossa aloittain arvioidaan tieteellisten julkaisusarjojen laatuluokkia."
Tämän enempää hankkeella ei vielä ole kerrottavanaan, mutta keskustelua luultavasti syntyy kunhan asiassa päästään konkreettisiin toimiin. Julkaisufoorumi on tärkeä asia - ja tärkeä hoitaa hyvin. Kyseessähän ei ole pelkästään tulosohjauksen parantaminen (enemmän rahaa niille joiden tutkimus on laadukkainta) vaan myös kannustaminen siihen, että suomalainen tutkimus kehittyy ja kansainvälistyy. Julkaisufoorumi on luonnollisesti vain yksi tapa parantaa ymmärrystä tutkimuksen laadusta, mutta varsin olennainen. Monessa maassa järjestelmä on ollut jo pitkään käytössä.
Keskiviikkona oli vuorossa opetusministeri Henna Virkkusen tapaaminen. Kollegat pitivät alustuksia ja siinä lomassa keskusteltiin. Oikein mukava tapaaminen, aiheena monenlaiset Suomen tulevaisuuteen liittyvät asiat, erityisesti tutkimusinfrastruktuurit, kansainvälistyminen ja tutkimusdatan hyödyntäminen.
Pienen maan on tärkeä päästä vaikuttamaan siihen miten asiat kansainvälisellä tasolla edistyvät, ja tässä Suomi on onnistunut hyvin, varsinkin sähköisten infrastruktuurien eli e-infran alueella. Monet keskeisistä vaikuttamisen paikoista, kuten ryhmien puheenjohtajuuksista, ovat suomalaisten (tai ainakin Suomea edustavien) toimijoiden käsissä.
Kovin usein ministerien puheille ei pääse - edellinen kerta oli viime syyskuussa STM:n ministeri Risikon tapaaminen. Siellä mukana oli myös Leena Peltonen-Palotie, joka tahdonvoimallaan hoiti tuolloisen tilaisuuden mallikkaasti, vaikka helppoa se ei selvästikään ollut.
Illemmalla keskiviikkona oli Tutkijoiden ja kansanedustajien seuran (TUTKAS) tilaisuus, jossa varattuna oli lyhyt puheenvuoro. Tilaisuuteen oli ilmoittautunut 130 osanottajaa: tutkijoita, kansanedustajia (vain muutama) ja ministeriöiden väkeä.
Mielenkiintoisia tilaisuuksia nämä, tosin kansanedustajia taitaa lähes aina olla paikalla vain kourallinen, yleisö on enemmänkin tutkijakuntaa. Hyvä foorumi siitä huolimatta.
Oheinen valokuva on esityksestäni, tässä ajatuksen poikasena on Suomen erinomainen maantieteellinen sijainti datakeskusten pyörittämiseen. Viileä ilmasto tekee meistä kustannustehokkaita, lisäksi meillä on vihreää energiaa jolla päästään nollahiilijalanjälkeen. Tekijöillä kuten kustannustehokkuus ja vihreys alkaa näinä aikoina olla merkitystä kun tutkimusinfrastruktuurin sijoituspaikkaa mietitään. Puheenjohtajana toiminut kansanedustaja Kimmo Kiljunen jopa kommentoi valokuvaa todeten maiseman kauniiksi ja ennen kaikkea puhtaan oloiseksi.
Seminaari oli oikein mukavaoloinen, keskusteluakin syntyi, tosin vasta loppupuolella. Biolääketieteen esityksissä käytimme kaikki samaa kaavakuvaa yhteistyöstä, ja Markku Kulmala jatkoi oikein mukavasti ilmastoteemasta kun mainitsin Suomen edut datakeskusten sijoituspaikkana.
Komission Karapiperis väitti alustuksessaan että Suomi on mukana vain kymmenessä e-infrahankkeessa, johon oli mukava todeta että pelkästään meillä on 14 EU-hanketta, kaikki tavalla tai toisella e-infraan liittyviä.
Kansanedustaja Sirpa Asko-Seljavaara kommentoi esitystäni biologisen tiedon tallentamisesta että eivät kai ihmiset ikuisesti halua elää; mistä hän lienee tämän keksinyt, ei kai sentään kestävästä kehityksestä?
Inkeri Kerola kommentoi biopankkilakia, josta tuntui olevan hyvin perillä. Tuula Peltonen kommentoi ytimekkäästi, korostaen asian tärkeyttä Suomelle. Outi Alanko-Kahiluoto tuntui humanistina tietävän infroista, ilmeinen tutkijatausta hänellä.
Kaiken kaikkiaan mainio tilaisuus, mukavaa porukkaa paikalla, eikä ainakaan tässä tilaisuudessa läsnä olleita kansanedustajia voi väittää pintajulkkiksiksi jotka eivät asioista mitään ymmärrä. Herätti luottamusta suomalaiseen vallankäyttöön.
in the northern hemisphere
19 tuntia sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti