Peter Wattsin tieteisromaani tarttui mukaan kirjastosta ilman sen kummempia ennakko-odotuksia, ja osoittautui varsin kelvolliseksi tarinaksi kontaktista vieraaseen sivilisaatioon: Sokeanäkö (Gummerus, 2013; suom. J. Pekka Mäkelä; ISBN 978-951-20-9137-9).
Helmet-järjestelmässä joku oli antanut romaanille viisi tähteä, mikä on pikkuisen yläkanttiin. Ottaen huomioon että kirjan voi sanoa kuuluvan spekulatiivisen avaruus-scifin genreen jota nykyisin vähän vierastan, täytyy myöntää että lukukokemus oli oikein onnistunut, ehkä sen takia että iso osa tapahtumista on sijoitettu avaruusalukseen joka on lähestymässä muukalaisten avaruuteen piilottamaa tukikohtaa.
Kirja kertoo muukalaisten lisäksi myös ihmisistä, geneettisen muuntelun myötä syntyneistä ihmislajin kummajaisista, jotka joiltakin osin tuntuvat yhtä vierailta kuin kontaktia ottava vieras sivilisaatio.
Entä mistä kirjassa on loppujen lopuksi kyse? Ehkäpä ihmisen ymmärryksestä omasta olemuksestaan, siitä illuusiosta jonka ansiosta kuvittelemme olevamme olemassa. Onko se välttämätön osa rationaalista suhtautumista maailmaan, vai voisiko olla olemassa aivan toisenlaisia, ja menestyksekkäämpiä, tapoja elää maailmankaikkeudessa?
Tekstit
43 Ruuhkamaksut
5 tuntia sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti