En tiennyt ollenkaan mitä odottaa kun tartuin tähän Antti Tuomaisen dekkariin, joka oli jäänyt kirjapinossa pohjalle. Vasta kun olin uusinut teoksen lainan kolmesti ja palautus oli edessä, rupesin lukemaan, ja luin teoksen päivässä alusta loppuun: Parantaja (Helsinki-kirjat, 2010; ISBN 978-952-5874-09-9).
Teoksen lukeminen oli jäädä pariin otteeseen kesken, mutta jatkoin kuitenkin loppuun, eikä tämä huono jännitysromaani ollut, suunnilleen sen kolmen tähden arvoinen mitä Helmetissä 13 arviointia ovat teokselle antaneet.
Teos on saanut Vuoden johtolanka -palkinnon 2011, ja kyllä teoksella ansionsa on, erityisesti asetelma on kiinnostava. Lainaan tähän teoksen esittelytekstiä:
Tapani Lehtinen on varma siitä, että hänen toimittajavaimonsa on kadonnut. Ilmastonmuutoksen kourissa kamppailevassa Helsingissä yhden naisen vuorokauden mittainen puhelinhiljaisuus ei tietenkään kiinnosta ketään. Niinpä Tapani Lehtisen on itse löydettävä vaimonsa - ja seurattava jälkiä, jotka vievät hetki hetkeltä syvemmälle särkyvän maailman pimeään sydämeen.
Kirjassa on maailmanlopun tunnelmaa kun se Helsinki jonka tunnemme on sortumassa anarkian ja vesimassojen kurimukseen. Mutta kiinnostavasta asetelmasta huolimatta tuntui kerta kerran jälkeen kuin jäisin tarinasta osattomaksi, ulkopuolelle, se ei oikein jaksanut kiinnostaa, enkä vieläkään kunnolla osaa sanoa miksi niin oli. Ehkä tarinassa oli liikaa tekemällä tehdyn tuntua, tai sitten maailmalopun asetelma ja ihmisten käyttäytyminen eivät oikein sopineet yhteen, jotain epäaidon tuntuista tässä oli.
Mutta silti, vaikutuksen kirja kaikesta huolimatta teki, ja Tuomaisen tuotantoon on epäilemättä tartuttava toisenkin kerran. Parhaimmillaan tarina rullaa oikein mukavasti, kuten esimerkiksi tässä kohtaa:
Avasin pinon alimpana olleen kirjan ja luin runon. Kun olin lopettanut, katsoin Johannaa. Se ei ollut ihan niin vaikuttunut kuin olin toivonut.
- En mä tiedä, se sanoi.
- Luenko toisen?
- Lue vaan.
Luin runon.
- Sä osasit sen ulkoa, se sanoi. - Sä et katsonut sitä kirjasta.
Johanna otti kirjan kädestäni, avasi sen ja näki etuliepeessä kuvani. Se nosti katseensa.
- Ovelaa, se sanoi ja hymyili.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti