Tämä on Bernard Samson -vakoilutrilogian toinen osa. Kyseessä on sarjan päättävä trilogia, eli loppu alkaa hiljalleen häämöttää. Len Deighton selviää urakastaan kunnialla, mutta aivan parhaassa terässä hän ei ole tässä romaanissa: Toivo (Book Studio, 1996; suom. Jorma-Veikko Sappinen; ISBN 951-611-796-1).
Näin teosta kuvaillaan esittelytekstissä:
Kylmä sota idän ja lännen välillä alkaa olla lopuillaan, ja Puolassa näkyvät jo selvät merkit uudesta huomisesta. Kaiken myllerryksen keskellä Bernard Samsonilla on myös henkilökohtainen pulma ratkottavanaan: onko hänen vaimonsa se menestyvä huippuagentti jona Keskus häntä pitää vai pelkkä juonittelija, häikäilemätön oman edun tavoittelija? Bernard aikoo ottaa asiasta selvän.
Bernardin huipputyylikäs esimies ei ole valmis paljastamaan korttejaan, sillä hän taistelee vallasta pelissä, jossa myös Fiona on mukana. Yllättäen Dicky haluaa lähteä Bernardin mukaan kentälle Puolaan jossa odottaa salainen tehtävä.
Keskeinen osa kertomuksessa on Bernardin langolla Georgella, joka on kotikonnuillaan Puolassa selvittämässä mitä hänen vaimolleen, Bernardin Fiona-vaimon siskolle Tessalle tapahtui.
Olen lukenut niin paljon näitä Deightonin vakoojaromaaneja että niiden tapahtumat alkavat jo mennä vähän sekaisin muistissa. Aika ajoin Deighton laukoo sarkastisia huomioita ympäröivästä maailmasta, yhtä lailla pistäviä olkoon kyse mistä maailmankolkasta tahansa.
Deighton kuvaa uskottavasti Puolan todellisuutta juuri ennen Neuvostoliiton romahtamista, kun otetta vallan kahvasta yritetiin kiristää vaikka usko järjestelmään alkoi vakavasti rakoilla.
Sarjan edellisen osan nimi oli Usko ja viimeisen osan nimi Luottamus. Ja pohjimmiltaan tässä trilogiassa on rakkaudesta kyse, siitä että kahden ihmisen suhde ei ole yksinkertainen, kun läsnä on kummankin osapuolen osalta kolme ihmistä: todellinen ihminen, se ihminen joka kuvittelee olevansa ja sitten vielä se jollaiseksi toinen osapuoli ihmisen kuvittelee. Ja tähän kun kytkee vielä vakoilijoiden maailman pelin, jossa juonitellaan vallasta niin organisaation sisällä kuin vastapuolta kohtaan, niin aikamoinen soppahan siitä syntyy.
Ihan mukavasti Deighton hahmojaan kehittelee eteenpäin. Samson saa tässä teoksessa taas uusia vivahteita, kun hän selvittelee suhdettaan vaimoonsa ja tämän urasuunnitelmiin. Mutta pientä väsymystä taisi Deightonilla jo olla näitä hahmoja ja tätä vakoilijoiden maailmaa kohtaan.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti