Käsivarren suurtunturit

Kirja-arvion tekeminen tästä teoksesta tuntuu sekä haastavalta että kiehtovalta, enkä tähän muuten rupeaisi, mutta teoksen imaginääriset maisemat ovat jotenkin juuttuneet päänuppiin enkä niistä eroon pääse, joten tuli mieleen että auttaisiko kirja-arvion tekeminen. Kiehtova teos tämä joka tapauksessa on: Käsivarren suurtunturit (Karttakeskus, 2012; ISBN 978-952-266-074-9).



Tämän tyyppistä kirja-arviota kirjoittaessa joutuu auttamatta ottamaan huomioon ne lukuisat kerrokset päällekkäisiä kertomuksia jotka tähän aiheeseen kytkeytyvät, jotka tuovat merkkejä ihmisen aikeista ja tekemisistä teoksen kudelmaan. Kun teoksen avaa eteensä kaikessa laajuudessaan ja primitiivisessä voimassaan, huomaa miten näihin raameihin mahtuu hurja määrä kertomuksia ja kokemuksia, niin löytämisiä kuin katoamisiakin. Tästä loppujen lopuksi on kyse.

Kukin teoksen lukija luo oman tarinansa, oman maisemansa teoksen viitteellisten merkintöjen pohjalta, sillä teos on mitä suurimmassa määrin avoin tulkinnoille, lähinnä se antaa puitteet itse kullekin luoda oma seikkailunsa näissä maisemissa.

Ja vaikka olisi kuinka perehtynyt kirjallisuuteen, olkoon kyse sitten kaunokirjallisuudesta tai tietokirjallisuudesta, tämän teoksen lukeminen vaatii toisenlaista taitoa. Olen itse tässä taidossa vasta aloittelija ja monesti olen joutunut eksyksiin, se on myönnettävä, mutta siinä on myös osa asian viehätystä.

Jollekulle teos avautuu ikään kuin yläilmoista, ja kokemusta voisi kuvailla viidentoista minuutin helikopterikyydiksi ihmisasutuksesta erämaahan, hotellilta jylhien maisemien keskelle. Toinen taas voisi kokea teoksen kuin ajaisi moottorikelkalla lumisten maisemien läpi moottorin ulvoessa kiihkeänä tunturimaisemassa.

Vääriä tulkintoja nämäkään eivät ole, mutta itse hain teoksesta alkuperäistä luontokokemusta, tuntumaa ihmisestä avaran taivaan alla, hitaasti etenemässä maisemassa joka paikoitellen on helppoa kulkea, paikoitellen taas vaikeaa, milloin joutuu tarpomaan joenvarren pajuryteikössä, milloin taas on liukkaista kivistä muodostuva este haastamassa etenemistä. Puhumattakaan niistä verenimijöiden laumoista jotka tämän teoksen kokemusta saattavat suuressa määrin värittää.

Tässä yhteydessä on syytä mainita muutamia muita teoksia jotka kytkeytyvät omaan lukukokemukseeni, avaavat tätä maisemaa moneen suuntaan, osin ristiriitaisilla tavoilla.

Össi Nikula kertoo siitä, miten koira, neljä lasta ja heidän vanhempansa vaelsivat 1960-luvulla Enontekiön ja Kilpisjärven erämaissa tavoitteena päästä Suomen huipulle: Haaveena Haldi (Mediapinta, 2011). Kirja on henkilökohtainen, ja osin tuntuvat muistikuvat ja myöhemmät tulkinnat sekoittuvan keskenään, mutta näinhän suurten kokemusten kanssa usein on, niitä myöhemmin läpi käydessä muuttuvat muistikuvat osaksi myöhemmin elettyä elämää.

Vieläkin autenttisempi kuvaus löytyy Kaarina Karilta, joka kertoo kirjassaan Lapin retkistä 1930-luvulla, erityisesti Halti-tunturille vaeltamisesta ennen kuin siitä tuli varsinainen turistikohde: Haltin valloitus (Kaarina Karin säätiö, 2003). Kaarina Karin ystävineen tekemiä matkoja Lappiin voi syystä pitää myöhempien Lapin vaelluskuvausten ja Lappiin suuntautuneen matkailun keskeisenä inspiraation lähteenä.

Lisäksi on syytä tuoda esille tieteen läsnäolo näissä maisemissa. Tätä näkemystä löytyy erinomaisessa määrin Antero Järvisen ja Seppo Lahtin toimittamasta teoksesta Suurtuntureiden luonto - Kilpisjärven biologisen aseman 40-vuotisjuhlakirja (Palmenia, 2004). Teos käsittelee aihettaan mielenkiintoisella tavalla ihmisten kautta. Erityisesti mainittakoon Yrjö Metsälä, jonka kertomat tarinat olivat mitä ilmeisimmin suuri inspiraation lähde kaikille häneen aikoinaan tutustuneille.

Asko Kaikusalon ja Yrjö Metsälän teos Tarujen tunturit (WSOY, 1979) on toki ajan kuluessa patinoitunut ja muuttunut nostalgiseksi kuvaukseksi Lapin kokemuksista ennen massaturismin aikaa, mutta juuri tästä syystä teos on mitä suositeltavin lukukokemus, puhumattakaan Metsälän erinomaisista valokuvista.

Toisenlaisesta näkökulmasta asiaa lähestyvät Lappiin matkustavat urheilukalastajat, joille toki Lapin maisemat ovat tärkeitä, mutta erityisen tärkeää on se haaste jota kalastaminen näissä olosuhteissa merkitsee. Mainio esimerkki tästä tavasta hahmottaa maailmaa on Kalervo Tolppasen kirja Kolmen valtakunnan vaelluksia - kalastus- ja vaelluskertomuksia (Books on Demand, 2009).

Ja kun kerran matkailusta puhutaan, mainittakoon Veikko Neuvosen teos joka kuvaa Lapin matkailun historiaa: Suomen Lapin lumous = The lure of Finnish Lapland (Tammi, 2012).

Eikä sovi unohtaa myöskään näihin maisemiin sijoittuvaa kaunokirjallisuutta, olkoon se sitten sijoitettu Lappiin tai olkoon Lappi taustalla luomassa kontrastia Etelä-Suomen kiireiseen menoon. Mikko-Pekka Heikkinen kertoo eriskummallisia tarinoita joissa ihmisen luontosuhde sekä etelän ja pohjoisen ihmiset laitetaan kokonaan uuteen valoon: Nuorgamin Alkon tuho ja muutama erätarina (Johnny Kniga, 2010).

Toisaalta sitten on kirjoja, joissa Lappi kyllä on läsnä, mutta ikään kuin maalattuna kulissina joka tuntuu ulkokohtaiselta. Jim Thompson on kirjoittanut kovaotteisen Lappiin sijoittuvan jännärin, joka jotenkin kummallisella tavalla sai suomalaisen elämänmenon tuntumaan jenkkiläiseltä eksotiikalta: Lumienkelit (Johnny Kniga, 2010; suom. Tarja Lipponen).

Väistämättä tulevat mieleen myös luontoa filosofin tai runoilijan näkökulmasta pohtivat teokset, sen kaltaiset kuin Gary Snyderin esseekokoelma Erämaan opetus (Savukeidas, 2010; suom. Tero Tähtinen), jossa pohdiskellaan ihmisen luontosuhdetta ja kyseenalaistetaan teknistyneen sivilisaatiomme kasvuhakuiseen ideologiaan kolvattuja ajatuksia ihmisen paikasta maailmassa.

Täytyy kyllä sanoa, että teos tekee suuren vaikutuksen, ja siihen on pakostakin palattava uudestaan ja uudestaan, ei näistä maisemista niin vain eroon pääse.

Eikä sovi unohtaa myöskään niitä muutoksia joita teokseen on tullut edellisen painoksen jälkeen. Olisi oikeastaan mielenkiintoista tehdä vertailevaa tutkimusta: mikä on muuttunut, ja miksi.

Tähän loppuun sopii vielä lainaus kustantajan kuvauksesta kartasta Käsivarren suurtunturit - Halti Kilpisjärvi 1:50 000, ulkoilukartta 2012 (Karttakeskus, 2012; ISBN 978-952-266-074-9). Kartta sisältää myös kartakkeet Eteläinen Kilpisjärvi ja Pohjoinen Kilpisjärvi mittakaavassa 1:20 000.

Ulkoilukartta Halti Kilpisjärvi kattaa Suomen jylhimmän tunturialueen Käsivarren päässä. Alueella on mm. Kilpisjärven ympäristön retkireitit ja ladut, Mallan luonnonpuisto, kaikki Suomen yli 1000-metriset huiput sekä Kalottireitin Suomen puoleinen osuus, jonka varrella on Suomen korkein kohta Halti.

Yksityiskohtaisten maastotietojen lisäksi karttaan on merkitty mm. tuvat, retkeilyreitit ja kelkkareitit, ruokailu- ja majoituspaikat sekä nähtävyydet. Kartalla näkyy myös Ruotsin ja Norjan puolta rajan läheisyydessä. Kartan reunassa on tarkemmat karttaotteet Kilpisjärven kylästä, kaikkien alueen Metsähallituksen huoltamien tupien koordinaatit sekä tietoja erannosta ja alueen vaellusreiteistä.

Halti Kilpisjärven kartalla on hieman muista ulkoilukartoista poikkeava väritys: tunturipaljakka on merkitty valkoisella ja metsät vihreällä, sillä suurin osa alueesta on paljakkaa. Myös soiden kuvausasu on normaalista poikkeava: metsäiset suot ovat pohjaväriltään keltaisia ja avosuot valkoisia.

Kartalla on kolme koordinaatistoa (metrinen ETRS-TM35FIN, EUREF-FIN maantieteellinen asteruudusto sekä metrinen YKJ), ja kartta sopii GPS-paikantimen käyttäjille. Kartan mittakaava on 1:50 000 (1 cm kartalla = 500 m maastossa), ja se on painettu yhdelle puolelle.