Pekka Isotalus kuvaa politiikan tekemisen murrosta, politiikan medioitumista, konkreettisten esimerkkien avulla: Mediapoliitikko (Gaudeamus, 2017; ISBN 978-952-495-417-4).
Monta tuttua politiikon ja median kohtaamista löytyy kirjasta - niin verkkosukkahousut kuin "minä juon nyt kahvia" - mutta parasta antia on luonnollisesti käytännön esimerkkeihin liittyvä analyysi siitä mitkä asiat ovat muuttumassa ja mitä poliitikolta vaaditaan median kanssa toimimisessa.
Mielenkiintoista olisi myös pohtia mitä medialta vaaditaan poliitikkojen kanssa toimimisesta näinä päivinä, kun Trumpin kaltaiset häikäilemättömät narsistiset valehtelijat pyrkivät valtaan. Ehkäpä tässä olisi oman, täydentävän teoksen paikka? Kansalaiselta joka tapauksessa vaaditaan paljon, jotta järkeviä päättelyitä pystyy tekemään politiikan kentän tapahtumista.
Median ja politiikan välillä vallitsee jatkuva kauhun tasapaino. Viestinnän jipot ja koukerot taitavalle poliitikolle media on hyvä renki, mutta kokeneenkin kehäketun ura voi tuhoutua, jos menettää otteensa julkisuuden pyörityksessä. Millaisia ominaisuuksia ja taitoja menestyvältä mediapoliitikolta vaaditaan?
Mediapoliitikko kertaa mediapelin säännöt pohtimalla tuttujen suomalaispoliitikkojen viestintää ja selvittää samalla politiikan viihteellistymistä ja henkilöitymistä. Vaikutusvaltaa hakeville se kertoo vinkkejä eri viestintäkanavien haltuunotosta ja sanattoman viestinnän nyansseista. Miksi televisioesiintymisissä ei aina kannata noudattaa oppikirjojen ohjeita? Millaisia viestinnän trendejä maailmalta on Suomeen rantautumassa? Teos myös auttaa äänestäjää tunnistamaan aidot viestit epäaidoista. Vaalien alla repäisevät otsikot ja iskevät mainoslauseet voivat viedä mennessään ja toisaalta tärkeät asiat jäädä huomiotta pelkän heikon esiintymisen vuoksi. Mediapolitiikassa kuulijan vastuu on suuri.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti