Sami Rajakylän romaanissa tehdään rutiiniluontoista toimistotyötä, ryypätään ja yritetään kirjoittaa runoja ja saada niille yleisöä: Pätkärunoilija (Johnny Kniga, 2013; ISBN 978-951-0-39773-2).
Kirjan kansikuva osuu nappiin, ja taisi olla syy miksi kirjan tulin lainanneeksi kirjastosta. Jonkin verran tulin miettineeksi teoksen mahdollista omaelämänkerrallisuutta, mutta jätettäköön sellaiset pohdinnat sikseen.
Tarina tökkii, poukkoilee, säröilee, mutta niin taitaa tehdä elämäkin. Pidin romaanista ja toisaalta en pitänyt, melkoisen ristiriitainen kokemus, mutta en myöskään kadu kirjaan tarttumista.
Keijo työskentelee Kansaneläkelaitoksella, vaikka pitää itseään runoilijana. Myös naiset ovat Keijolle tärkeitä, mutta sillä rintamalla menestys on vaatimatonta. Aikaa jää siis olennaiseen. Kirjoittamiseen, ajatteluun, haaveiluun. Siinä maailmassa Keijolle mikään ei ole pyhää. Monet ihmiset, useat asiakkaat ja lukemattomat asiat ottavat aivoon. Monet toimet latistuvat toilailuksi. Silti, toivoa on.
Pätkärunoilija tuo työläiskirjallisuuden 2010-luvulle. Humoristinen, vakavan ilveilevä, paikoin lyyrinenkin romaani runoja kirjoittavasta virastotyöläisestä luo aikalaiskriittisiä havaintoja niin päähenkilöstään ja hänen haaveilemastaan kirjallisuuden maailmasta kuin yhteiskunnasta hänen ympärillään.
Sami Rajakylä (s. 1979) on työn perässä Helsinkiin muuttanut ex-kymenlaaksolainen.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti