Emilia Kukkala ja Pontus Purokuru ottavat kantaa suomalaisen journalismin (alennus)tilaan: Luokkavallan vahtikoirat - miten suomalaiset toimittajat auttavat eliittiä pysymään eliittinä (Into, 2016; ISBN 978-952-264-557-9).
En voi olla miettimättä, olisiko Emilia Kukkalan ja Pontus Purokurun journalismia käsittelevä kirja erilainen, jos sen kirjoittaminen olisi tapahtunut Britannian EU-kansanäänestyksen tuloksen selvittyä. No, samalla tavalla kuin Britanniassa löytyy Suomestakin populistisia poliitikkoja jotka valtaa tavoitellessaan valehtelevat minkä ehtivät, häpeämättä edes valheiden paljastuttua.
Mutta se kieltämättä on oireellista, että journalismi, jota joskus syystäkin on pidetty yhteiskunnallisten epäkohtien paljastamiseen kykenevänä valtiomahtina, ei sellaista roolia enää itselleen ota, eikä tunnu tällaista roolia edes kaipaavan. Vallankäyttäjien taskuissa on mukava piileskellä, ja muutama kolikkokin saattaa näppeihin tarttua kun pelaa pelinsä oikein.
Media todella on "vallan vahtikoira". Se vahtii, ettei kukaan pääse horjuttamaan valtaa. Kuten muutkin työntekijät, myös toimittajat pelkäävät työpaikkojensa ja asuntolainojensa puolesta. He päästävät mediassa ääneen poliitikot ja niin sanotut asiantuntijat, mutta esimerkiksi työttömät, siirtolaiset ja seksityöläiset esitetään huolestuneen keskustelun ja kurinpidon kohteina. Lähiöitä ja "syrjäseutuja" kauhistellaan, mutta samalla keskiluokkaiset toimittajat hakevat näiltä pahamaineisiksi leimaamiltaan alueilta "rosoisuutta" ja väriä.
Miten media käyttää luokkavaltaa? Kenen näkemykset nostetaan mediassa esiin ja millä tavalla? Miten yhteiskunnan hierarkiat määrittävät julkista keskustelua? Mitkä ovat journalismin sokeat pisteet?
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti