perjantai 22. heinäkuuta 2016

Martti Lintunen: Elämäni - satunnaisia sekunninosia

Martti Lintunen kertoo monenlaista tarinaa, ja näissä tarinoissa sattuu ja tapahtuu, niin päähenkilölle kuin hänen lähipiirilleen, ja ehkä ei erityisemmin yllätä että päähenkilö näyttäytyy useimmiten kohtalaisen myötäsukaisessa, paikoitellen jopa sankarillisessa valossa: Elämäni - satunnaisia sekunninosia (Like, 2013; ISBN 978-952-01-0954-7).



Lintusen uraan on mahtunut hurja määrä monenmoista tekemistä, puhumattakaan maailmalla matkaamisesta, ja kerrottavaa siis riittää. Valokuviakin on mukana melkoinen pino, ja asianmukaista todistusaineistoa ne lukijalle tarjoavatkin, vaikka aina ei ole ihan selvää miten kirjan teksti ja kuva toisiinsa kytkeytyvät.

Näkemyksiä joka tapauksessa riittää, melkeinpä enemmän kuin uskoisi näinkin pienikokoiseen kirjaan mahtuvan.



Martti Lintunen (s. 1945) on palkittu valokuvaaja, kirjailija ja toimittaja. Hän on toiminut lehtikuvaajana yli 50 vuotta, ja hän on valokuvaaja jo neljännessä polvessa. Lintunen on matkustanut kuvausreissuilla ympäri maailmaa ja asunut pitkiä jaksoja Suomen ulkopuolella. Hän on erikoistunut kehitysyhteistyön, luonnon- ja inhimillisten katastrofien kuvaamiseen, ja hän on myös kirjoittanut noista aiheista lukuisia lehtiartikkeleja ja tietokirjoja. Lintunen tunnetaan niin ikään ammattiyhdistystoiminnastaan, sillä hän on toiminut liki kaikissa lehdistöalan luottamustehtävissä. Lintunen on vahva persoona, joka jakaa mielipiteet. Hänen käsityksiään ja ajatuksiaan joko pidetään hyvinä tai inhotaan syvästi. Sitä terävä kieli ja silmä teettävät. Elämäni - Satunnaisia sekunninosia on Martti Lintusen muistelmateos, jossa hän ruotii pitkän ja värikkään elämänsä vaiheita sanan säilää säästämättä.

Ei kommentteja: