Pekka Puska – terveystohtori

Reijo Ikävalko on kirjoittanut haastatteluihin perustuvan muistelmakirjan, jota luki oikein mielellään: Pekka Puska – terveystohtori (Otava, 2012; ISBN 978-951-1-26159-9). Kovin pitkäkään teos tämä ei ole, 224 sivua, ja vaikka aika ajoin tulin hyppineeksi pitkiä pätkiä eteenpäin, joissakin kohdissa tuli vastavuoroisesti viivyttyä pitempäänkin.

Kirjassa kerrotaan Pekka Puskan perhetaustoista, ja samalla valotetaan Suomen historiaa sotien välisestä ajasta tähän päivään saakka. Kirjan takakannen mukaan muistelmista selviää, millainen ihminen on Pohjois-Karjala-projektin taustalla. Ja kyllä niin käykin. Eikä palaute ole aina ollut ylistävää: ”[E]rään henkilön viesteistä on keskusteltu suojelupoliisin kanssa. […] Jos ei tee mitään, niin ei haukutakaan!”

Kansanterveys on kirjan eri osia yhdistävä teema, samaten oppiminen ja koulutus yleensä. Puskan isästä piirtyy hieno muotokuva, häntäkin voi syystä pitää merkittävänä yhteiskunnallisena vaikuttajana. Isän muistiin kirjaamista asioista on syntynyt mainio kuvaus Puskan lapsuuden ensimmäisten vuosien tapahtumista.

Isä oli virtuoosi kirjoituskoneen käytössä: ”Kun rykmentissä järjestettiin lokakuussa 1942 konekirjoituskilpailu, hän voitti sen ylivoimaisesti. Hän naputti 4 897 lyöntiä 15 minuutissa, ja virhelyöntejä oli vain 16.”

Mielenkiintoinen oli kuvaus Mirjami Lähteenkorvan runon ”Kirkossa” taustasta. Pekka Puska isänsä kanssa siinä esiintyvät, ja pieni poika esittää toiveen: ”Minä tahtoisin, isä, jo kotiin. Isä, minua väsyttää.”

Opinnot maistuivat, ja Puska pääsi oppikouluun: ”Noihin aikoihin lyseoon pääsystä järjestettiin tiukat karsinnat, ja monet koulutoverit muistavat vieläkin, että sain pääsykokeista täydet pisteet.” Mutta myöskään ruumiillinen työ ei jäänyt vieraaksi, esimerkkinä satamatyöt Hampurissa 17-vuotiaana: ”Olen myöhempinäkin vuosina tehnyt saksalaisiin kollegoihini suuren vaikutuksen kertomalla, että olen ollut nuoruudessani Hamburger Hafenarbeiter. […] Sen jälkeen puhuin jo varsin sujuvasti saksaa, joskin joka toinen sana satamassa oli kirosana.”

Kirjassa on muutamia mainioita kertomuksia, erityisesti 1960-luvun opiskelijaelämästä, esimerkiksi opiskelijavalintojen demokratisoimisesta: ”Kyllä on vaikea keksiä sellaista karsintasysteemiä, jossa fiksut eivät pärjäisi.” Opiskelijapolitiikkakin tuli tutuksi, ja Puska valittiin yllättäen SYL:n puheenjohtajaksi 1969.

Pohjois-Karjala-projektistakin tietysti kerrotaan, sen suuresta oivalluksesta: ”[M]e muutammekin koko yhteisön ruokavaliota. Ja näin autettaisiin koko Pohjois-Karjalaa. Ja jos se onnistuu, tuloksia voi hyödyntää valtakunnallisesti.”

Projektin herätti kansainvälistä kiinnostusta, ja Puska tuli tunnetuksi maailmalla: ’[P]rofessori Jerry Stamler opetti minulle, että tulokset elintapojen muuttamiseksi vaativat sitkeää työtä ja painetta: ”push, push and push”. Kun kerroin tämän periaatteen kerran kansainvälisille kuulijoille, he totesivat tämän jälkeen, että nyt ymmärrämme, miksi nimenne on Pushka.’

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen syntymisestäkin kerrotaan, mikä ei ollut helppoa, kun piti yhdistää kahden laitoksen toimintakulttuurit, jotka olivat hämmästyttävän erilaiset. Tulokseen Puska tuntuu olevan kuitenkin hyvin tyytyväinen.

Yhteenveto: Mielenkiintoinen kirja, ja vaikka mitään suuria paljastuksia kirjasta ei löydykään (ja miksi pitäisi?), lukija saa selkeän kuvan niin kansanterveyteen liittyvistä kysymyksistä kuin laajemmasta yhteiskunnallisesta kehityksestä Suomessa viime vuosikymmeninä. Arvokas muistelmakirja!