Puoluepolitiikasta ja sen mahdottomuudesta

En ole koskaan tuntenut olevani erityisen lähellä yhtään poliittista puoluetta. Olen kyllä äänestänyt yksissä ja toisissa vaaleissa, mutta valitsemani ehdokas on ollut joskus puolueesta A, joskus puolueesta B ja toisinaan puolueesta C, käyden läpi koko kirjon oikeasta vasemmalle, punaisesta mustaan ja vihreästä siniseen.

Miksi näin? En tiedä.

Puoluesidonnaisuuksien puutteista huolimatta - tai ehkä juuri siitä johtuen - olen kyllä ollut kiinnostunut vallankäytöstä Suomessa. Tuore teos aiheesta on samannimiseen tutkimusohjelmaan liittyvä Valta Suomessa (toimittanut Petteri Pietikäinen; Gaudeamus, 2010). Kirja on kiinnostavaa luettavaa, valottaen niin Ruotsin ja Venäjän vallan aikaa kuin Suomen itsenäisyyden ajan taivalta. Teos myös avasi joitakin ajatuskulkuja Suomen nykytilaan, siihen missä tilassa kansanvalta on Suomessa ja missä määrin puoluepolitiikka on muuttumassa tai korvautumassa jollakin toisella.

Mutta kaikesta lukemisesta ja pohdiskelusta huolimatta en voi kuin olla olematta kiinnostunut puoluepolitiikasta. Osin kyse on siitä, että poliittisten puolueiden "teoria" (joskus dogmatismi) ja sen käytännön toteutus useimmiten niin räikeästi eroavat toisistaan.

Ymmärrän toki, että reaalimaailmassa joudutaan kompromisseihin ja näkökulmien sovitteluun, mutta tuntuu siltä - ja on tuntunut jo pitkään - että koko puoluepolitiikan ajatus on lähtökohtaisesti mahdoton.

Toki voi hyvin olla niin, että kaikki vaihtoehtoiset järjestelmät valtion hallinnointiin olisivat vielä huonompia kuin puoluejärjestelmään perustuva demokratia.

Mutta silti, voiko huonosta ideasta tulla huonolla toteutuksella hyvä lopputulos? Entäpä jos tässä paradoksissa onkin koko järjestelmän toiminnan selitys?

Joskus olen mietiskellyt, että poliittinen järjestelmä toimii nimenomaan sen keskeisten toimijoiden epäpätevyyden ansiosta (englannin sana "incompetence" sopii tähän mainiosti). Niin kauan kuin toimijat eivät kykene viemään huonoja ajatuksiaan toteutukseen asti sellaisinaan, niin kauan on mahdollisuuksia soveltaa päätöksiä käytäntöön - ja toimia loppujen lopuksi järkevällä tavalla reunaehdot huomioiden.

Mutta auta armias jos valtaan nousisi toimija - puhumattakaan kokonaisesta puolueesta - joka todella kykenisi viemään käytäntöön ja toteutukseen keskeiset ajatuksensa. Silloin voisi jälki olla hirveää. (Meinasin kirjoittaa "järki voisi olla hirveää", mikä sopii tähän myös.)

Tästä voisi toki jatkaa pohdiskelua siitä, onko valta enää poliittisella koneistolla ja eduskunnalla, vai pitääkö valtaa käsissään kokonaan muu joukko toimijoita. Virkamieskoneisto se ei liene, siinä määrin sitä on karsittu ja kutistettu viime vuosina.

Mutta kaiken maailman konsulttiyrityksen ja ideahautomot ja valtioon sidoksissa olevat intressitahot ovat kokonaan toinen juttu. Ne tuntuvat lihomistaan lihovan, ja niiden kautta näyttäisi vähintään joka toinen uusi kehittämisohjelma ja uudistus kanavoituvan.

Sinänsä tämä voi olla ihan hyvä juttu. Mutta mitä sitten kun poliitikot ja virkamieskoneisto eivät pysty hallitsemaan asioita enää nykyisenkään vertaa - mutta joku muu osaa, ja myös käyttää aktiivisesti tätä osaamistaan eikä tästä asemastaan halua luopua.