Elinvoimaa suomalaisille

Olin eilen seminaarissa, jossa puhui Suomen Kuvalehden päätoimittaja Tapani Ruokanen, aiheena "Arvoton yhteiskunta on armoton". Esitys keskusteluineen ja kommentteineen kesti reilun tunnin, ja osui nappiin. Vaativasta aiheesta on vaikea saada selkeää kiteytystä, mutta ainakin puhe antoi suuren määrän ajattelemisen aihetta: Millainen on "Suomen tarina"? Mitä maapalloistuminen meille on merkinnyt ja tulee merkitsemään? Millä eväillä meidän tulisi selvitä tulevaisuudessa?

Ruokanen viittasi puheessaan pariin otteeseen Suomen elinvoiman lähteet -kehitysohjelmaan sekä tähän liittyvää vaikuttajafoorumiin. Suomi tarvitsee uudenlaista tekemisen meininkiä, jossa puhutaan ihmisten välisestä toiminnasta sekä uudenlaisista tavoista tuottaa ymmärrystä ja lisäarvoa yhteiskuntaan.

Kehitysohjelman loppuraportti on löydettävissä hankkeen www-sivuilta, ei hassumpi dokumentti. Toisaalta tuntuu, että näistä asioista on jo paljon kirjoitettu, mikä tässä oikein on uutta? Mutta ihan hyvä asioiden kiteytys raportti joka tapauksessa on, oikein suositeltavaa luettavaa.

Olennainen raportin lähtökohta on tämä: "olemme siirtymässä nopeasti vanhan teollisen ajan aikakauden ajattelu- ja toimintamalleista kohti ihmis- ja ratkaisukeskeistä palvelutalouden paradigmaa".

Yksi keskeisistä johtopäätöksistä on seuraava:

Tulevaisuuden uudet innovaatiot syntyvät luovassa vuorovaikutteisessa prosessissa ilman, että tehdään etukäteen ”valmiita” tuotteita ja ”konseptoituja” palveluja. Kun tarve- ja käyttäjälähtöisyys yhdistetään avoimeen tietoon, jatkuvaan merkitykselliseen sosiaaliseen vuorovaikutukseen, luodaan samalla uusia innovaatio- ja palvelu- ja vaihdantavirtoja. Siksi julkishallinnolla olevan tiedon ja datan avaaminen ja maksuton käyttö on tärkeää.

Tiedon ja datan avaaminen ja hyödyntäminen jos mikään on haastava ongelma, mutta samalla elintärkeää Suomelle ja Euroopalle. Meillä ei todellakaan ole varaa jäädä siiloihin makaamaan vaan tieto ja data on saatava koko yhteiskunnan käyttöön. On tietysti huomioitava olennaiset yksityisyyden ja luottamuksellisuuden näkökulmat, mutta tällaiset tekijät tulee ottaa huomioon osana kokonaisuutta, yhteiskunnan kannalta parasta ratkaisua.

Ruokanen nosti esityksessään keskiöön uudenlaisen johtajuuden. Sitran raportissa asiasta kirjoitetaan seuraavasti:

Muutos vaatii vahvaa mutta erilaista johtajuutta [...] Kun monimutkaisuus ja ennustamattomuus lisääntyvät, johtaja ei voi enää seistä hierarkiansa huipulla. Hänen tulee palvella ja tukea monimuotoista sekä vuorovaikutuksissa rikasta sosiaalista verkostoa. Ilman tämänkaltaista uutta johtamista ei yhteiskuntamme dynamiikka muutu eikä muutosta tapahdu. Johtajan on tehtävä työtään ihmisenä, joka on omalla persoonallaan läsnä. Verkostoja on johdettava omalla esimerkillä. Uuden vuorovaikutuksen ajan johtajuus vaatii herkkyyttä ja läsnäoloa. Asiakkaat, omat työntekijät ja kumppanit kohdataan ihmisinä ja tasavertaisina. Näin toimivan johtajan organisaatiossa olevat työntekijät jaksavat työssään paremmin ja pidempään. Vuorovaikutuksen ajan johtajan organisaatioissa työntekijät uskaltavat ottaa riskejä, innovoida ja luoda uutta.

Tässä pedataan melkoisia odotuksia johtajuudelle. Miten välttää kontrolloiva johtamismalli ja rakentaa luottamukseen perustuvan johtamisen kulttuuri? Helppoa se ei tule olemaan, varsinkaan maailmassa joka tuntuu olevan "mustia joutsenia" täynnä, esimerkkeinä finanssikriisi, Meksikonlahden öljyturma ja niin edelleen.

Millaista "tekemisen meiningin" siis pitäisi olla? Ruokanen mainitsi, että suomalaisille tuntuu ominaiselta lähteä riskien ja uhkien pohjalta ja reagoida vahvasti niihin. Tässä olemme hyviä ja tästä voisimme ponnistaa. Mistä tuleekin mieleen, että riskejä ja uhkia on nyt yllin kyllin, eli suomalaiselle lähestymistavalle luulisi olevan kysyntää.

Ajatellaan nyt vaikkapa Meksikonlahden öljyturmaa. Tuntuu siltä, että siellä päin maailmaa ollaan kyllä hyviä "shown" pyörittämisessä, mutta kun pitäisi reagoida jämäkästi ja luovasti kriisitilanteeseen, homma on toimikaan.

Miten suljetaan kilometrin syvyydessä merenpohjassa oleva öljyvuoto? Tilanne on uusi ja vaatii uutta ajattelua.

Tässä jos jossain tarvittaisiin innovatiivisia tiimejä, parasta tutkimusosaamista, ammattimaista otetta ratkaisun hakemiseen. Mutta mitä sen sijaan tapahtuu? Toimijat hakevat syyllisiä ja syyttelevät yhä kovenevilla äänenpainoilla toisiaan.

Tästä voisi lähteä pohdiskelemaan eteenpäin Suomen mahdollisuuksia. Esimerkiksi voisi ottaa vaikkapa siirtymisen uudenlaiseen energiatalouteen, josta usein käytetään termiä "low carbon economy". Kyseessä on maailmanlaajuinen mullistus, jossa ei ole kyse vain aurinkopaneeleista tai tuulivoimaloista tai polttokennoista vaan koko yhteiskunnallisen infrastruktuurin kehittämisestä ja osin vaihtamisesta toisenlaiseen - ajattelutavan muutoksesta.

Me suomalaiset voisimme olla maailman huippua tässä, siirtymisessä uuteen energiatalouteen ja auttamassa muita yhteiskuntia tässä siirtymässä. Energiajärjestelmät on suunniteltava uusiksi kunnallisella, alueellisella, kansallisella ja monikansallisella tasolla. Tämä on valtava haaste, mutta myös valtava tilaisuus. Verrattuna esimerkiksi muutaman ydinvoimalan rakentamiseen tämä haaste on aivan toista suuruusluokkaa.

Ja jos siirtymistä uuteen energiatalouteen haluaa katsoa bisnesmahdollisuutena... Onko tämän suurempaa mahdollisuutta Suomelle koskaan tarjottu?