Sara Gruenin romaani tarraa kiinni, eikä suostu otettaan irrottamaan, vaikka välillä täytyikin hiukan huilata lukemisessa: Vettä elefanteille (Bazar, 2008; suom. Anna-Maija Viitanen; ISBN 978-952-5635-59-1).
Romaani kertoo 1930-luvun Amerikasta, jossa lama jylläsi ja töistä oli pulaa. Kiertävä sirkus tarjoaa raamit kolmiodraamalle, jossa eläinlääkäri sekä sirkuksenjohtaja ja tämän vaimo selvittelevät välejään. Monta yllätystä mahtuu matkalle, varsinkin kun ihmiselämällä ei tunnu juuri olevan arvoa sirkuksen hengissä säilymisen kamppailussa.
Jacob puhuu harvoin muistoistaan, mutta ne elävät yhä voimakkaina hänen 92-vuotiaassa ruumiissaan. Muistot hänen nuoruudestaan parikymmenvuotiaana suuren laman aikana Amerikassa ja kohtalokkaasta junasta, joka johti hänet Benzinin veljesten kiertävään sirkukseen. Maailmaan, johon kuuluu klovneja ja trapetsitaiteilijoita, leijonankesyttäjiä ja miekannielijöitä, ihmeitä ja tuskaa, rakkautta ja intohimoa. Maailmaan, jossa on omat lakinsa, oma tapansa elää ja kuolla. Tästä maailmasta tulee nuorelle eläinlääkäriopiskelijalle Jacobille sekä pelastus että kirous.
Jacob rakastuu sirkuksen kaunottareen Marlenaan, joka on äkkipikaisen ja väkivaltaisen sirkuksenjohtajan ja eläintenkesyttäjän vaimo. 1930-luvulla eletään vaikeita aikoja, ja sirkuksen uusi vetonaula Rosie-norsu ei suostu edes yksinkertaisimpiin sirkustemppuihin. Jacobin, Rosien ja Marlenan välille syntyy intensiivinen luottamus ja rakkaus - side, josta muodostuu kaikkien kolmen ainoa toivo pysyä hengissä.
Vettä elefanteille on hauska, yllättävä ja kipeäkin kertomus monista ihmiskohtaloista ja uskomattomasta rakkaustarinasta, jonka tuntee jokaisella ihohuokosella. Gruen on tehnyt romaaniaan varten huolellista taustatyötä, ja lukija voi hengittää sirkuksen maagista maailmaa samaan tahtiin kuin päähenkilöt. Kirjassa on lisäksi ainutlaatuisia valokuvia sirkuksen alkuajoista Yhdysvalloissa.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti