Nicholas Royale on toimittanut erikoislaatuisen novellikokoelman, joka piti otteessaan: The best British short stories (Salt, 2012; ISBN 978-1-907773-18-1). Novellien tyylilajit vaihtelivat lähestulkoon asia-artikkelista kokeelliseen kerrontaan, mutta kaikissa kyllä oli sitä jotain joka saa novellin lukijan hereille.
Pidin paljon Robert Shearmanin "luomiskertomuksesta" novellissa "Dark space in the house in the house in the garden at the centre of the world". Shearman kertoo uudelleen tarinan Aatamista ja Eevasta ja kielletystä hedelmästä, ja samalla ihmisten ja jumalan suhteesta. Niin, ja ehkä jonkinlainen pelastus lopulta löytyy, tosin sitä ennen on jumala kuollut ja haudattu puutarhaan.
Hassumpi ei ollut myöskään Jeanette Wintersonin novelli "All I know about Gertrude Stein", joka tuntui hyvin asialliselta artikkelilta mutta novellihan tässä oli kyseessä, hyvinkin kirjallinen sellainen.
Ja Michael Marshall Smithin novelli "Sad, dark thing" jätti lukijan ihmettelemään, kuten hyvän novellin kuuluukin: mistä tässä oikein olikaan kyse.
Jonkin verran epätasaisuutta novelleissa oli, ja esimerkiksi Will Selfin novelli "iAnna" tuntui lähinnä pikkunäppärältä sormiharjoitukselta, mutta silti, tämä kokoelma on herkkua novellien ystäville.
in the northern hemisphere
20 tuntia sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti