lauantai 23. helmikuuta 2013

Jennifer Egan: Aika suuri hämäys

Jennifer Eganin romaani on melkoinen paketti, ja tässä kävi niin että lainasin kirjan tajuamatta, että olin romaanin jo lukenut, englanniksi. Mutta silti jaksoin tätä lukea: Aika suuri hämäys (Tammi, 2012; suom. Heikki Karjalainen; ISBN 978-951-31-6594-9).

Teos on saanut vuonna 2010 sekä Pulitzer-palkinnon että National Book Critics Circle -palkinnon.

Ihastelin kesällä 2012 kirjoittamassani kirja-arviossa teoksen englanninkielistä alkuperäisversiota A visit from the Goon Squad, ja suomennos on mainiota työtä sekin.

Monet osittain hämäriksi kielikuviksi jääneet termit aukesivat suomeksi aivan toisella tavalla. Toisaalta alkuperäisversiossa on jotain sellaista vaikeasti hahmotettavaa alkuperäisyyttä, joka suomeksi käännettynä ei toimi aivan yhtä hyvin.

Ei hassumpi romaani, ja vaikka teos ei tehnyt nyt yhtä suurta vaikutusta kuin ensimmäisellä kerralla, ei tämä mikään mitätön tusinaromaani ole, se on myönnettävä.

Ei kommentteja: