Kuin surmaisi satakielen

Ihmeellinen kirja, Harper Leen kirjoittama Kuin surmaisi satakielen (suom. Marja Westerlund, 1961; Gummerus, uusintapainos 2005). Teokseen on viitattu niin usein, että on ihan kuin olisin sen jo lukenut, mutta eipä niin kuitenkaan ollut, melkoinen yllätys kirja oli.

Aihe on vakava, mutta käsittelytapa on sellainen että se saa lukijan (pääosin) hyvälle mielelle. En muista montakaan kirjaa jossa lapsen näkökulmasta olisi kirjoitettu näin uskottavasti ja valloittavasti.

Päähenkilö on alle kymmenvuotias "poikatyttö", joka oppi lukemaan paljon ennen kouluun menoa mutta jolle tuottaa vaikeuksia hillitä itseään tappeluissa. Kirjan kuluessa hän alkaa ymmärtää, hyvinkin viisaasti, amerikkalaisen pikkukaupungin elämää ja ihmissuhteita. Isoveli ja isoveljen kaverit tuovat kirjaan vähän vanhemman kokijan perspektiiviä.

Aikuiset ihmiset, kuten isä Atticus ja kotiapulainen Cal, on piirretty tarkasti ja ymmärrettävästi, ja tästä aukeaa suoraan kytkentä kirjan keskeiseen teemaan: rasismiin.

Perheenisä on lakimies, joka saa paikalliselta tuomarilta tehtäväkseen puolustaa rikoksesta syytettyä mustaa miestä. Eihän tässä hyvin käy, lynkkausmieliala nostaa päätään eikä perheellä ole helpot oltavat kun jotkut valkoisista kokevat että puolustusasianajaja ottaa tehtävänsä liian tosissaan.

Tämä teema tulee esille hyvin laajasti, monenlaisten jännitteiden ja ennakkoluulojen kautta. Ja amerikkalaisen "etelän" elämänmuoto tarjoaa todellakin loputtomasti lähteitä jännitteille, alkaen eri sukujen keskinäisestä kilpailuista, kuulumisista erilaisiin kirkkoihin, ja tietenkin myös ihmisten keskinäisen sosiaalisen aseman mukanaan tuomista komplikaatioista.

Paikka paikoin kirjoittajan ote hiukan herpaantuu ja hän kirjoittaa aikuisen perspektiivistä, mutta nämä kerronnalliset lapsukset ovat ohimeneviä. Lapsen näkökulma auttaa siinä, että lukijalle tulee etäisyyttä pahuuteen, kaikki näkyy asiat tuoreina ja uusina näkevän lapsiperspektiivin kautta.

Tunnelmat menevät laidasta laitaan. Välilä pikkuviisas kertoja naurattaa, välillä tulee kyynel silmään. Ja lopussa asiat saavat uuden käänteen, yllättävältä taholta. Sovitetaanko synnit, sitä en tiedä, mutta voisi sanoa että tässä lapsenmielisyys on avainasemassa, avaa solmuja ja päätyy ratkaisuun jossa vältetään "satakielen surmaaminen".

Suurta kirjallisuutta! Ja tekijänsä ainoa romaani, sanottakoon se vielä. Mutta yksikin kirja on paljon, kun se on näin hyvä.