tiistai 3. lokakuuta 2017

Mats Andersson ja Heikki Willamo: Kohtaamisia

Mats Andersson ja Heikki Willamo tarjoavat unenomaisia heijastumia luonnosta valokuvateoksessa, jota voi kutsua taiteeksi: Kohtaamisia (Maahenki, 2014; ISBN 978-952-301-015-4).



Valokuvat tuntuvat heijastelevan ihmisen luontosuhdetta, mutta tavalla jossa ihmisestä kuoritaan pois teknologiaa ja kaupungistumista ja palataan olemassaolomme alkuhetkiin, maisemiin jossa eläinten kohtaaminen oli arkipäivää, jossa ihminen oli osa eläinten maailmaa.





Kohtaamme eläimiä monilla tasoilla: maastossa niitä kuvatessa, ajatuksissa ja haaveissamme, ne tulevat myös uniimme. Eläimet ovat aina kiehtoneet ihmismieltä, varhaisimmat ihmisen tekemät kuvat esittävät eläimiä ja me teemme niitä yhä, yli neljäkymmentätuhatta vuotta myöhemmin.

Heikki Willamo on karjalohjalainen valokuvaaja ja kirjailija. Hän on toiminut ammatissa jo 30 vuotta. Willamo kuvaa enimmäkseen kotiseutunsa metsäluontoa ja sen elämää, mutta kiinnostus muinaisuuteen ja myytteihin vie hänet välillä pitemmille kuvausmatkoille erityisesti pohjolan kivikautisen kalliotaiteen pariin.

Mats Andersson on yksi Ruotsin arvostetuimmista luontokuvaajista. Kuvatessaan hän ei keskity vain dokumentoimaan luontoa, vaan pyrkii lähestymään sitä taiteellisempaa ilmaisutapaa hyödyntäen. Hänen kuvissaan on usien voimakas ja koskettava tunnelma. Mats kuvaa enimmäkseen kotiseutunsa smålantilaisessa ympäristössä valoisina kesäöinä, jolloin sen eläimistö on aktiivisimmillaan. Mats Andersson on voittanut Metro Global Photo Challenge 2011 palkinnon. Hän on myös julkaissut yhdeksän teosta ja toiminut tuomarina Ruotsin Photo Book Prize vuonna 2013.

Ei kommentteja: