maanantai 30. maaliskuuta 2015

Shannon Burke: Black flies

Shannon Burke on tehnyt tässä melkoisen työn ja kirjoittanut hyvinkin omaelämänkerrallisilta tuntuvista aineksista romaanin, joka vetäisi mukaansa heti ensi riveiltä alkaen: Black flies (Harvill Secker, 2009; ISBN 978-1-846-55283-0).



En tiedä voisiko kuvitella löytyvän rankempaa hommaa kuin olla ambulanssin ensihoitajana New Yorkin Harlemissa, mutta sellaisesta työstä tässä kerrotaan, ja tätä työtä Burke myös itse teki.

Ampumahaavat, sekoilevat huumeidenkäyttäjät ja mätänevät ruumiit ovat arkipäivää tässä työssä. Romaanin päähenkilö Ollie Cross tekee työtään vanhempien kollegoiden valvonnassa, ja hiljalleen työ alkaa sujua, mutta samalla yksityiselämä käy yhä vaikeammaksi rankan työn paineessa.

Romaani on lyhyt, 185 sivua, mutta siinä on kaikki oleellinen. Herkkähermoisia voi vaivata hyvinkin yksityiskohtainen lääketieteellisten ongelmien esittely, mutta sellaistahan elämä on, ainakin ensihoitajien näkökulmasta.

Burke kertoo siitä, miten tämän kaltainen työ kyynistää ja lopulta voi korruptoida niin että ensihoitajat saattavat ottaa asiakseen päättää elämän ja kuoleman kysymyksistä: kuka saa jäädä eloon ja kuka kuolee. Mutta sitten on sellaisia ihmisiä, joihin kyynisyys ei vain joistain kumman syystä tartu, jotka kaikesta päälle kaatuvasta kurasta huolimatta jaksavat uskoa työnsä mielekkyyteen.

Ei kommentteja: