perjantai 27. maaliskuuta 2015

Joanne Harris: Herrasmiehiä ja huijareita

Joanne Harris kertoo jännärissä englantilaisesta poikakoulusta, jossa alkaa tapahtua kummallisia juttuja, ja ilmeisesti kyse on siitä että joku on saanut päähänsä kostaa vanhat kaunat suorastaan helvetillisellä tavalla: Herrasmiehiä ja huijareita (Otava, 2012; suom. Satu Leveelahti; ISBN 978-951-1-26201-5).



Löysin teoksen kirjaston palautettujen kirjojen hyllystä, ja vaikka sivuja oli peräti 525, tuntui jännärin yksityiskoulu-teema kohtalaisen kiinnostavalta. Mutta kotona kävi ilmi, että joku oli kirjoittanut teoksen alkusivuille omakätisesti tiiviin arvion kirjasta: "Hevon paskaa".



No, luetuksi kirja tuli tästä arviosta huolimatta, ja mukavasti Harris tarinaansa pyörittää, siitä huolimatta että lukija alkaa jo ennen loppua aavistella asioiden todellista tilaa.

Sekin romaanissa oli varsin mukavaa, että siinä ollaan kohtalaisessa määrin tekemisessä oppimisen ja kulttuurin kanssa, unohtamatta myöskään kirjallisuutta ja kirjoittamista. Kyllä tämän kirjan kanssa pärjäsi, jonkinlaista ravinnepitoisuutta tässä oli havaittavissa.


Ei kommentteja: