sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Andy McNab: Silencer

Nyt täytyy myöntää, että minulla ei tätä kirja-arviota kirjoittamaan ryhtyessä ollut juuri millaista mielikuvaa mitä tässä Andy McNabin jännärissä tapahtui, vaikka oletin sen lukeneeni vähän aikaa sitten: Silencer (Bantam Press, 2013; ISBN 978-0-593-06524-2).



Kun sitten vilkaisin kirjan esittelytekstejä netistä, teos palautui mieleen, mutta oikeastaan toivoin ettei niin olisi käynyt, sillä tarina ja sen tarkoituksellinen väkivalta ei hyvältä tuntunut. Muistan lukeneeni teosta harppoen pitkiä pätkiä tekstissä ja luntaten loppuratkaisun, mutta siinäkin oli oikeastaan liikaa.

Teos kertoo erikoisjoukkojen sotilaasta Nick Stonesta, joka aikoinaan oli tekemisissä huumekartelleja kohtaan suunnattujen operaatioiden kanssa, ja nykyään elelee vaimonsa kanssa Moskovassa. Mutta menneisyyden haamut palaavat vainoamaan Stonea - tässä näköjään ajaudun käyttämään samanlaisia kielikuvia kuin kirjan esittelyteksteissä - ja sitten ollaankin valmiina rymistelemään maasta ja maanosasta toiseen.

Ei kommentteja: