Ymmärrys hoi! Kirja, läppäri ja muuttuva oppiminen

Kimmo Suomi ja Katriina Kajannes ovat toimittaneet kiinnostavan artikkelikokoelman Ymmärrys hoi! Kirja, läppäri ja muuttuva oppiminen (Kustannusosakeyhtiö Hai, 2011; ISBN 978-952-5934-06-9). Miten käy painetun kirjan, ja onko elektronisilla välineillä käyttöä oppimisessa?

Lainaus kirjan takakannesta: "Kirjassa pohditaan Euroopan neuvoston päätöksen (dokumentti nro 12608, 6.5.2011) merkitystä oppilaille ja opettajille. Siinä nimetään mm. matkapuhelimet, langattomat verkot ja laajakaistat sekä niihin liitetyt tietokoneet potentiaaliseksi vaaraksi lapsille ja opettajille."

Yritin tätä mainittua dokumenttia löytää netistä, mutta enpä sitä nopealla etsimisellä löytänyt, joten en voi sanoa mitä siellä tarkkaan ottaen on todettu. Mutta lähtökohtana lienee radiotaajuisen (ja mikroaaltosäteilyn) terveysriskit, liittyen altistumiseen esimerkiksi koulujen tietokoneluokissa.

Terveysriskit ei ole suinkaan kirjan ainoa teema, mutta ehkä se joka on kaikkein kiistanalaisin. Mikko Ahosen toteaa artikkelissaan Koulut, langattomat verkot ja terveysriskit yrittäneensä nostaa asiaa esille Opetushallituksen suunnalla mutta ilman tulosta: "Onneksi on edes tämä kirja, jossa voimme avoimesti keskustella aihealueesta."

Varsinaista keskustelua en kirjasta kuitenkaan löytänyt, pikemminkin oli niin että langattomat verkot nostettiin esille potentiaalisena terveyshaittana parissa artikkelissa ja muissa asiaan ei kiinnitetty mitään huomiota.

Mutta oli kirjassa aihe jossa esitettiin eriäviä näkemyksiä, ja se oli kirjan merkitys oppimisessa ja ymmärtämisessä. Heti kirjan alussa oli artikkeleja, joissa painettua kirjaa pidettiin suurenmoisena saavutuksena, sivistyksen perustana ja kulutuskulttuurin vastapainona. Näin Eero Tarasti: "Kirja uhmaa tätä kuluttamisen yhteiskuntaa. [...] Lukiessamme kirjaa emme kuluta emmekä tuhoa mitään, emme ole tehokkuusideologian vallassa."

Näiden ajatusten vastapainona löytyy kirjan lopusta (tarkoituksellinen sijoittelu?) muutama artikkeli, jotka nostavat tietotekniikan mahdollisuudet esiin positiivisessa valossa.

Leo Stranius kirjoittaa sosiaalisesta mediasta ja verkkovaikuttamisesta: "Sosiaalisessa mediassa esiintyvässä joukkoälyssä on kyse siitä, että hallinnon, järjestöjen ja epämuodollisten liikkeiden havaitsemia ongelmia ja kysymyksen asetteluita voidaan laittaa eri verkkoyhteisöille entistä helpommin ratkaistaviksi. Satunnaisen asian ympärille kerääntynyt ryhmä pystyy tuottamaan todennäköisesti monipuolisempia ratkaisuja kuin vakiintunut taho, opetusohjelma tai perinteinen yhdistystoiminta. Verkottunut kansalaistoiminta mahdollistaa tiedon nopeamman käsittelyn ja reagoinnin sekä luo uusia näkökulmia ja ratkaisuja."

Ja sitten on kirjan kiinnostavin artikkeli, tosin monelta osin aivan liian lyhyt, jotta asian perimmäistä merkitystä pystyisi täysin arvottamaan, mutta äärimmäisen mielenkiintoinen kirjoitus silti: Kimmo Suomen artikkeli "Kiinalainen tietoisuustaito - kokemuksia verkko-oppimisesta meillä ja muualla".

Suomi kertoo kansainvälisistä kokemuksistaan verkko-oppimisen ja opettamisen parissa, muun muassa Portugalissa, Etiopiassa ja Kiinassa.

Kokemukset Kiinasta olivat hämmentäviä, kiehtovia:

Opettajien tiedot, taidot ja käsitykset verkko-opettamisesta suorastaan tyrmäsivät omani. [...] Ensimmäinen opetus oli, että verkkopedagogiikkaa ei ole - se ei poikkea mitenkään muusta pedagogiikasta. Verkko-opetuksessa pitää asettaa etusijalle lasten ja nuorten tietoisuustaidot ja niiden kokonaisvaltainen edistäminen, jotta uutta oppimista voi tapahtua. Ymmärsin, että tietoisuustaidoilla tarkoitettiin niin henkisiä kuin fyysisiä selviytymiskykyjä. [...] Verkko-opetuksessakin harjoitettavien tietoisuustaitojen (mindfulness) alueeseen kuuluvat aistit, keho eritteineen ja mieli. Niiden maailmasta luomaa yhtä tietoisuutta ei voi viedä millekään virtuaalitasolle: tulkitsemme maailmaa aina tietoisuudestamme käsin. [...] Verkossa toimimisen tulisi auttaa meitä mielen harjoittamiseen samaan tapaan kuin harjoitamme liikkumisen avulla ruumistamme, terveyttä, kuntoa ja toimintakapasiteettiamme (bodyfulness). [...] Kiinalaisessa verkko-opetuksessa on lopullisena tavoitteena kokonaisuuksien hahmottaminen ja sen lisäksi yksityiskohtien löytäminen eri vivahteineen. Kyse ei ole siis deduktiivisesta tai induktiivisesta lähestymiskulmasta oppimiseen vaan niistä kummastakin epälineaarisesta ja samanaikaisesti.

Pitkä lainaus, mutta tämä kyllä sai miettimään. Kiinnostavaa - olisiko meillä täällä Suomessa oppimisen paikka, Kiinasta?