Kukoistavan johtamisen käsikirja

Keijo Halinen ja JP Jakonen ovat kirjoittaneet kirjan, joka on ehkä enemmän elämäntaito-opas kuin johtamisopas: Kukoistavan johtamisen käsikirja (Basam Books, 2011; ISBN 978-952-260-049-3). Kirja lupaa paljon, mutta kovin tyhjältä tuntui teoksen lukemisen jälkeen. "Iso ääni ja vähän villoja", voisi sanoa.

Sitä ei voi kieltää, etteivätkö kirjoittajat paikka paikoin osaisi sanoa terävästi ja sattuvasti, mutta ongelmana on se että paketti on päällystetty melkoisella soopakerroksella ja vielä laitettu tuotemerkkejä® perään.

Kirjoittajat lähtevät hyvin ja vauhdikkaasti liikkeelle kertoen kaikenlaisista ongelmista, mitä organisaatioiden johtamisessa ja erityisesti muutosjohtamisessa on. Ja havainto siitä, että ihmisessä itsessään on sisäänrakennettu muutosvastarinnan koneisto on oikein oiva.

Eikä hassumpaa ollut myöskään pohdinta siitä, miten nopea toiminta jää useimmiten tehottomaksi, sillä se perustuu usein ongelmien väärinymmärtämiseen: "Ongelmat nähdään usein teknisinä, kun ne todellisuudessa vaativat mukautumista. [...] [O]ngelma yritetään ampua hengiltä ja palata sen jälkeen solmio suorassa (ja veriroiskeet rinnuksilla) takaisin palaveriin aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ja itse asiassa, juuri mitään ei silloin tapahdukaan, kun mukautumista ja kehitystason kasvua vaativat ongelmat koetaan teknisinä, lapiolla kuoliaaksi nuijittavina pikku probleemeina."

Eikä hassumpi ollut myöskään tapa jakaa ihmisen luontainen näkökulma neljään tyyppiin: visionääri, toimija, vuorovaikuttaja ja systeemikko. Tosin tunsin omalta osaltani olevani kaikkia näitä, tilanteesta riippuen, eli tästä tulee kysymys kuinka toimiva tämäkään jaottelu on.

Mutta kirjan ongelmana on se, että esimerkksi muutosvastarinnan koneistoa pyritään käsittelemään tavalla jota ei voi olla rinnastamatta pseudotieteeseen®. Kirjoittajat menevät vauhdilla metsään, ulkomailta tuoduilla opeilla. Enkä tiedä lohduttaako lukijaa se, että kirjoittajat rinnastavat näihin oppeihin tutustumisensa uskonnolliseen heräämiseen.

Ja höttöä piisaa: "Kun ihminen toimii yhteydessä viisauteen ja myötätuntoon ja kun hän olemalla yhteydessä näihin voimiin tuntee olevansa osa merkityksellistä maailmankaikkeutta, hän kukoistaa."

Paradoksaalista kyllä, kirjoittajat yrittävät ohjata lukijansa pois itsekeskeisyydestä kohti eräänlaista yhteisöllistä kokemusta ja ymmärrystä, mutta tästä kaikesta tulee jotenkin egoistinen fiilis, varsinkin kun samalla rivien välissä kaupitellaan yhtä sun toista tuotetta.

Kirja yrittää tarjota lukijalleen tien henkiseen kasvuun ja itsekasvatukseen. Ehkä se tätä voi olla, mutta en kuitenkaan jaksa näihin oppeihin uskoa.