torstai 5. tammikuuta 2017

Julio Cortázar: Tuli on kaikki tulet

Julio Cortázarin novellit kuvaavat maailmaa, joka päällisin päin on kovinkin tuttu mutta samaan aikaan perustavasti pois paikoiltaan: Tuli on kaikki tulet (Teos, 2015; suom. Anu Partanen; ISBN 978-951-851-644-9).



Ihmeellisintä näissä surrealistisissa novelleissa lienee se, että tekstin luettuaan kummalliselta ei tunnu novellissa kuvattu maailma vaan se todellisuus jossa elämme, sokeina omalle itsellemme ja sille maailmalle jossa kuljemme. Ehkäpä maailma nyrjähtäessään sijoiltaan olisikin vähemmän kummallinen kuin se jossa nyt elämme.



Tuli on kaikki tulet on kahdeksan kertomuksen kokoelma, joka edustaa argentiinalaisenJulio Cortázarin täyteläistä luovuutta upeimmillaan. Cortázar tuo proosassaan mestarillisesti arkipäivän surreaalisuuden lukijan kummasteltavaksi. Kukin tarina on kuin pieni kello, jonka jokainen osa toteuttaa järkähtämättä kokonaisuuden päämäärää. Niissä aika saattaa nytkähtää yhtäkkiä vuosia eteen- tai taaksepäin, tai hetket saattavat venyä loputtomiin. Cortázarin kuvaama maailma on alituisessa liikkeessä ja poissa tasapainosta. Se on meille tutun ajan tuolla puolen oleva maailma, jonka lumovoima hetkittäin jopa kauhistuttaa.

Ei kommentteja: