perjantai 2. lokakuuta 2015

Jo Walton: The king's peace

Jo Waltonin fantasiaromaani kertoo kuningaskunnasta joka on monenlaisessa sekasorrossa, sekä sankarista joka nousee vastustamaan kaaosta: The king's peace (Constable & Robinson, 2013; ISBN 978-1-4721-0745-9).



Kirja kertoo kuningas Arthurin tarinan väljästi uudelleentulkittuna, päähenkilö on naissoturi Sulien ap Gwien, joka liittyy kuningas Urdon joukkoihin ja taistelee hänen rinnallaan valtakunnan saattamiseksi yhteen. Kirjan kertoja on ikääntynyt Sulien, joka kertoo vuosikymmenten takaisista tapahtumista pitkän iän tuoman elämänkokemuksen myötä.

Romaanisarjassa on kolme osaa, mutta vaikka tarina aika ajoin puhutteli näkökulmillaan ja pohdinnoillaan, jäi kertomuksesta loppujen lopuksi rutiinisuorituksen maku. Enpä taida tähän tarinaan enää palata.


Ei kommentteja: