lauantai 14. joulukuuta 2013

Össi Nikula: Haaveena Haldi

Össi Nikula kertoo siitä, miten koira, neljä lasta ja heidän vanhempansa vaelsivat 1960-luvulla Enontekiön ja Kilpisjärven erämaissa tavoitteena päästä Suomen huipulle: Haaveena Haldi (Mediapinta, 2011; ISBN 978-952-235-318-4).



Kirjassa on 179 sivua sekä karttalehteen piirrettyjä merkintöjä vaelluksen reitistä. Perheen nuorimmainen oli vaelluksella vasta kuusivuotias, ja täytyy kyllä ihailla kestokykyä, sillä vaellus kesti kaikkiaan kaksi viikkoa, ja kaikki tarvittava piti kuljettaa selässä mukana.

Olen ymmärtänyt että näinä päivinä vaellusreitti Kilpisjärveltä Haltille on hyvin ahkerassa käytössä, voisi jopa ruuhkasta puhua, mutta tämän kirjan tapahtuma-aikoihin vaeltajia oli selvästi vähemmän, vaikka toki yöpymispaikoissa oli aika ajoin tungostakin. Ekologinen tietoisuus on myös nykyisin lisääntynyt; kirjassa kuvataan maastosta löytyneiden pajujen ja koivujen käyttöä polttopuuna ruoanlaitossa, mikä näinä päivinä tuskin tulisi kyseeseen.

Joka tapauksessa teos on mainio kuvaus perheen itselleen asettamasta lähes mahdottomalta tuntuvasta tavoitteesta, joka loppujen lopuksi onnistui kuin onnistuikin, monien haasteiden ja yllätysten jälkeen.

Ei kommentteja: