maanantai 7. tammikuuta 2013

Dawn French: A tiny bit marvellous

Dawn French on brittiläinen näyttelijä, joka tunnetaan ehkä parhaiten huumoristaan, mutta hän on myös pätevöitynyt kirjoittajana. Tässä romaanissa on lupaava asetelma - perheenäiti kahden mahdottoman murrosikäisen lapsen kasvattajana - ja huumoriakin riittää, mutta jotenkin keskenkasvuiselta tarina lopulta tuntui: A tiny bit marvellous (Penguin, 2011; ISBN 978-0-718-15786-9).

French osaa kirjoittaa iskevästi, ja hänen kuvauksensa murrosikäisen tytön ja pojan ajatusmaailmasta kuulostaa oikean suuntaiselta, mutta jotenkin vain tuntui siltä että teos ei kasva romaanin mittoihin, vaan jää irrallisiksi palasiksi.

Toisaalta voi olla, etten ole parasta mahdollista kirjan kohdeyleisöä, siinä kun on melko paljon viittauksia englantilaiseen nykypäivän kulttuuriin, jossa jo kielenkäyttö paljastaa itse kunkin sosiaalisen aseman. Mutta toisaalta murrosikäisten lasten vanhemmuus ja ikääntymisen ajatukset tuntuivat kyllä tutuilta.

Frenchillä on selvästi kykyä kirjoittaa oivaltavasti, ja voi olla että joskus myöhemmin tarkistan, olisiko Frenchiltä ilmestynyt uutta tuotantoa, oletettavasti tämä esikoisromaani ei kerro koko totuutta kirjallisesta potentiaalista.

Ei kommentteja: