Amélie Nothomb: Nöyrin palvelijanne

Taisin saada melkoisen Amélie Nothomb -tartunnan, niin tiukasti tämä omaelämänkerrallisiin aineksiin perustuva romaani puraisi: Nöyrin palvelijanne (Otava, 2003; suom. Annikki Suni; ISBN 951-1-18667-1). Laitoin saman tien varaukseen romaanit Antikrista ja Samuraisyleily, joista erityisesti Antikrista on saanut kehuja.

Helmet-järjestelmässä Nöyrin palvelijanne oli saanut täydet viisi tähteä (viisi arviointia), ja kirjasta oli kahdeksan varausta, mitä voi pitää isona määränä jo kymmenen vuotta sitten suomeksi ilmestyneelle kirjalle.

Kirja sai vuonna 1999 palkinnon Grand Prix roman de l'Académie française, ja vaikka teoksessa on sivuja vain 127, kyllä se romaanin mittoihin kasvaa.

Kirja kertoo japanilaiseen suuryritykseen töihin tulevasta belgialaisesta Amélie-nimisestä naisesta, joka onnistuu tekemään kaiken väärin, erityisesti osoittamalla aloitteellisuutta joka ei kuulu japanilaiseen yrityskulttuuriin.

Teos on terävän humoristinen, ehkä ironia-termi kuvaa tätä huumorin lajia parhaiten, voisi kyllä puhua myös sarkasmista. Eurooppalaisen ja japanilaisen työkulttuurin erot tulevat vahvasti esille, kuitenkin siten että Nothomb pystyy ikään kuin sisältä käsin ymmärtämään sitä maailmaa jossa tällaiset mahdottomat käyttäytymissäännöt ovat syntyneet.

Kielitaitonsa vuoksi yhtiöön palkattu Amélia joutuu urallaan syöksykierteeseen, ja lopulta hän päätyy vessojen siivoojaksi esimiehensä (tai oikeammin esinaisensa) nöyryyttämänä. Nothombin kuvaus hierarkkisen organisaation toimintamalleista on karmaisevaa luettavaa, mutta samalla tavattoman uskottavaa, eikä kaukana ole se ajatus etteikö suomalaisessakin työkulttuurissa voisi olla jotain vivahdetta vastaavista ilmiöistä.