maanantai 8. elokuuta 2011

Suomen 100 - Lintukohteet

Juha Laaksosen ja Riku Lumiaron kirja Suomen 100 - Lintukohteet (Karttakeskus, 2011) on idealtaan yksinkertainen ja toteutukseltaan linjakas. Kirjassa esitellään sivun tai kahden sivun laajuisina tietoiskuina lintukohteita kattavasti eri puolilta Suomea.

Kyseessä ei ole niinkään luontoharrastajan opas kuin lintubongarin kätevä apuväline. Monet kohteista eivät tarjoa mitenkään erityisen mieltä ylentäviä maisemia tai ympäristöjä, mutta ovat syystä tai toisesta lintuja joukoittain houkuttelevia. Esimerkiksi Suomenojan allas on ympäristöltään hyvinkin karu - "teollinen" tulee sanana mieleen - mutta sieltä löytää lintujen (ja erityisesti lintubongareiden) paratiisin.

Kirjan ohjeet ovat selvästi lintubongareita varten tehtyjä, ja niistä löytyy selkeät ajo-ohjeet autolla paikan päälle sekä kulkureitti parhaalle lintutornille tai muulle havaitsemispaikalle.

Aikoinaan monet näistä kohteista olivat lähinnä lintuharrastajien sisäpiirin tiedossa. Esimerkiksi Otanmäen vesiallas on nykyisin jo laajemminkin paikkakuntalaisten tuntema, kun käynyt ilmi lintuharrastajien suuri kiinnostus paikkaan - heitä ajaa autolla Helsingistä asti lintuharvinaisuuksia katsomaan.

Kyseessä on tiivis, näppärä ja käytännöllinen opas - pitää sen minkä lupaa. Harrastajat varmasti kyllä saattavat lähteä taittamaan peistä siitä, mitkä kohteet olisi myös pitänyt olla mukana. Mutta hyvä näin.

Ei kommentteja: