maanantai 13. joulukuuta 2010

Pilvipalvelut

Petteri Heinon Pilvipalvelut (Talentum, 2010) on tuore kirja melko tuoreesta asiasta, pilvipalveluista (engl. cloud computing). Teoksen esipuhe on päivätty 10.10.2010, ja teos näyttää tosiaankin olevan hyvin ajan tasalla, ainakin nyt ilmestyessään. Toinen juttu on sitten, kuinka nopeasti sisältö vanhenee. Sellaista se on minkä tahansa it-asian suhteen, ja erityisesti sellaisen hype-termin kuin pilvipalvelut.

Entä mitä oikein on pilvipalvelu? Rajanveto käyttöpalvelun ja pilvipalvelun välillä voi olla vaikeaa, koska sekä toimittajat että asiakkaat saattavat haluta vain vähän muutoksia nykyisiin it-ratkaisuihin ja siksi puhuvat pilvestä tarkoittaen jo tuttuja ja koeteltuja ratkaisuja.

Jos jokin piirre pitäisi nostaa pilvipalvelujen olennaiseksi määrittäväksi piirteeksi, se on elastisuus, siis se että palvelua voi skaalata tarpeen mukaan ja että vain käytetystä resurssista maksetaan. Jos ei käyttöä, ei veloitusta. Ja tämä on iso ero verrattuna perinteiseen käyttöpalveluun, jossa useimmiten sitoudutaan monivuotisiin sopimuksiin ja joskus laitteet ovat suoraan asiakkaan taseessa.

Pilvipalvelussa elastisuus tarkoittaa nopeaa käyttöönottoa - nopeimmillaan se tapahtuu minuuteissa - ja myös nopeaa resurssin vapauttamista kun hommat on hoidettu. Toisaalta tämä tarkoittaa myös sitä, että räätälöinti ja kustomointi on vähäisempää kuin normaalissa käyttöpalvelussa puhumattakaan itse hoidetusta it:stä. Mutta tässäkin kehitystä tapahtuu.

Lisäksi on niin sanottu hybridimalli, jossa julkisia pilvipalveluja käytetään oman ympäristön laajentamisena ja varmistamisena - esimerkiksi lisäkapasiteettina sitä tarvittaessa tai varmuuskopioiden tallennuspaikkana. Tällöin käytössä on sekä private että public cloud -palveluja, jolloin saadaan tarvittavaa joustoa mutta voidaan hoitaa myös asiakaskohtaista räätälöintiä. Heino myös esittää yksinkertaistetun mallin siitä, mitä private cloudin pystyttäminen edellyttää: minimissään ei kovin monimutkaista, lähinnä pitää parantaa nykyisten konesaliratkaisujen paketointia ja toiminnallisuutta.

Julkishallinnossa private cloud -ratkaisu voisi olla kaikin puolin toimiva ratkaisu, mutta haasteita riittää, esimerkkinä kuntien palvelurakenneuudistuksen myötä syntyneet "palveluhimmelit", jossa loppujen lopuksi kaupunki maksaa viiden yhtiön katteet ostaessaan uuden palvelimen.

Heinon kirja on käytännönläheinen, jopa siinä määrin että osa informaatiosta, esimerkiksi kustannuslaskelmat pilvipalvelujen hinnoittelusta käyttöpalveluun verrattuna, saattavat olla vanhoja jo ilmestyessään. Sinänsä tällä ei ole niin suurta väliä sillä itse kukin voi tarkistaa hinnat netistä ja tehdä samat laskelmat uusimpien hintojen perusteella.

Heino kuvaa hyvin it-osaston haasteita palvelujen käyttäjien suhteen: "Käyttäjät arvioivat it-osaston tarjoamia virallisia sovelluksia itse päivittäin käyttämiään twittereitä ja facebookeja vasten. [...] Jossakin jokin mättää, kun isoissa yrityksissä työntekijät päivittävät paljon enemmän tietoja itsestään Facebookiin kuin asiakkaistaan yrityksen CRM-järjestelmään. Osallistumisen arkkitehtuuri on uutta it-osastolle, mutta on paljon helpompaa osoittaa sormella kuin olla osa ratkaisua. [...] Ulkomaailman kehitys tukisi ajatusta, että it-osaston olisi tarjottava entistä useampia pieniä työkaluja sen sijaan, että pyrittäisiin rakentamaan sipulin tavoin kerrostuneita suuria sovelluksia. It-toiminnan pitäisi löytää käyttäjät uudestaan ja osata hyödyntää heitä."

Tähän liittyen Heino toteaa: "Suurissa yrityksissä pohditaan nyt vakavasti pc-määrärahaa, jolla käyttäjä voisi oma-aloitteisesti järjestää itselleen työaseman ja etäyhteydet."

Mutta mennäänpä kirjan varsinaiseen pihviin eli yrityselämän konkretiaan, käyttöpalveluihin (managed service) ja näiden palvelukuvauksiin (statement of work) sekä palvelutasoa koskeviin sopimuksiin (Service Level Agreement, SLA). Tässä yhteydessä Heino toteaa: "[Asiakkaalle] voi tulla kalliiksi ylläpitää ympäristöä siten, että kaikista töistä maksetaan tapahtuneen mukaan. Jotkut asiakkaat hankkivat tämän takia palvelutoimittajalta niin sanotun kotikonsultin eli puolivakituisen tukihenkilön. Kotikonsultti hoitaa sopimukseen sisältymättömän työn, ja tätä kautta palvelutoimittajan laskut saadaan tasaisiksi."

Heino kuvaa melko raadollisesti käyttöpalvelujen maailmaa, muun muassa "kikka #1" kertoo miten asiakkaalta voidaan veloittaa korkean palvelutason palvelusta mutta tarjota matala palvelutaso ja hoitaa homma niin että asiakas itse maksaa joka kuukausi itse haluamansa sanktiot. Huh-huh.

Tässä yhteydessä voisi vielä esittää Heinon luettelon siitä, mitkä ovat puhdasoppisen pilvipalvelun ominaisuudet:

  • 1. pilvipalveluissa on elastinen provisiointi
  • 2. pilvipalvelut toteutetaan jaetusta teknisestä multitenant-ympäristöstä
  • 3. pilvipalvelut ovat yksinkertaistettuja volyymi- ja bulkkipalveluja
  • 4. pilvipalvelut ovat riippumattomia käytettävästä päätelaitteesta ja käyttöpaikasta
  • 5. pilvipalveluiden toimintaa voidaan mitata.

Entä tallennus pilveen? Siis levytilan ostaminen pilvipalvelun tarjoajalta. Heinon mukaan todennäköisin käyttömuoto on pilveen varmistaminen, siis internetkiintolevyn käyttäminen kopioiden säilytyspaikkana. Olennaisena edellytyksenä on tietoliikenteen kaistanleveys.

Kotikäyttäjälläkin alkaa olla mahdollisuuksia saada 100 mbit/s yhteyksiä, joilla varmistaminen pilveen onnistuu jouhevasti isojenkin mediatiedostojen osalta. Gigatavujen siirto onnistuu minuuteissa. Varsinaisen varmistusohjelmiston sijaan voidaan käyttää replikointia, joka synkronoi pilvessä olevat tiedot käyttäjän eri laitteille.

Yritysten osalta pilveen siirtyvä tallennus voi olla iso trendi, kunhan Amazonin Dynamon kaltaisia palveluja opitaan tosissaan hyödyntämään. Mutta on myös paljon tietoa johon pilvitoimijoiden volyymipalvelut eivät sovellu, esimerkkinä julkisen sektorin aineistoasioiden hoitaminen. Mutta aina voi tehdä pilvitallennusjärjestelmän itse, kunhan on riittävästi kriittistä massaa jotta alkuinvestointi kannattaa.

Entä sitten laskenta pilvessä? Prototyyppiesimerkki on Amazonin Elastic MapReduce, jota yritys voi käyttää isojen havaintoaineistojen käsittelyyn. Tämä massa-ajopalvelu on rakennettu Apachen Hadoop-projektin teknologian pohjalle, ja tässä onkin mielenkiintoinen mahdollisuus monen suuryrityksen big data -tyyppisten havaintoaineistojen käsittelyyn. Tarvittavaa palvelinkapasiteettia ei tarvitse ostaa omaan taseeseen, ja kapasiteetin voi poistaa käytöstä heti kun sitä ei enää tarvita.

Pilvessä toimiva MapReduce on mainio esimerkki yleisemmästä kysymyksestä: miksi it-kulut eivät voisi olla liiketoiminnan laajuuden mukaan muuttuvia? Pilvipalveluiden avulla saadaan kiinteistä kustannuksista muuttuvia, ja lisäksi kustannussäästöjä kun kapasiteettia ei tarvitse makuuttaa tyhjänä "varmuuden vuoksi".

Entä sitten tietojenkäsittelyn ostaminen palveluna? Tämä ei ole uusi asia, tarjontaa on ollut 1960-luvulta lähtien. Heino esittää hyvän analyysin syistä, joiden vuoksi palvelunostoon lähdetään, muun muassa kapasiteetin puute, aikataulut ja elinkaari. Kiinnostavin syy on halu muuttaa it-toiminnot kokonaan, siis se että it-toiminnot halutaan paremmin vastaamaan organisaation substanssitoimintoja.

Yhteenveto: Ajankohtainen, kiinnostava, konkreettinen ja selkeä esitys merkittävästä aiheesta. Kirjoittaja kuvaa hyvin tämänhetkisen hämärähkön tilanteen ja sen, että vaikka pilvipalvelujen tulevaisuutta ei voikaan ennustaa, nyt on lähdetty uudelle tielle jolta ei ole paluuta. Onko paras ratkaisu jokin yhdistelmä nykyisin käytetyistä pilvipalvelun malleista, sen aika näyttää.

1 kommentti:

Salla kirjoitti...

Meidän näihin pilvipalveluratkaisuihin pitäisi tutustua enemmänkin. Kollega mainitsi, että meille saattaa tulla AWS konsultti. Sanoisin, että nykyään tietojen taltioiminen ja muu on melko vanhanaikaisella tasolla silti, eikä ole kovin turvassa tiedostot.