Helena Anhava: Runot 1991-2010

Luulin lukeneeni Helena Anhavan (s. 1925) runoja, mutta ehkä erehdyin. Tai ainakaan yhtään tuttua, tai erityisen tutun kuuloista, runoa ei tästä kokoelmasta löytynyt. Mutta hyvä tuttavuus tämä kokoelma on, parhaita mihin olen vuosiin tarttunut.

Kyseessä on kokoelmateos Käyn siellä vain unessa - Runot 1991-2010 (Otava 2010), joka ei ole runokirjaksi kovinkaan ohut, yli 300 sivua, mutta toisaalta tässä onkin kaksi vuosikymmentä runoilijan työtä.

Mutta aloitetaan, lyhyellä runolla teoksen alusta:

Raskas paikka on maailma sille
joka ei tahdo miellyttää
vain olla itse.

Olisiko tässä runoilija piirtämässä omakuvaansa? Anhavalla on suuri kyky: yksinkertaisia, selkeitä säkeitä, lauseita jotka ovat melkein kuin selkokieltä, mutta sittenkin syvempiä kuin silmä antaa myöten nähdä, jonnekin takaraivoon ne uppoavat. Kuten vaikkapa tämä:

Miten monta sukupolvea se lävistää
pelästytettyjen kauhu.
Tsekkiläiselokuvan motto:
Lumi ei sada
peittääkseen maailman
vaan jotta kaikki eläimet
näyttäisivät jälkensä.

Ja sitten, niin yksinkertaisen väistämätöntä:

Niin paljon kuvittelee tietävänsä
vain tästä todellisuudestansa.

Anhava pohtii paljon sodan, ihmisen heikkouden, maailmankuvan teemoja, ja uskaltaa käydä vaikka skeptismiä vastaan, ymmärtäen mutta tiukasti:

Sen mitä Tiede ei ymmärrä,
                 pysty selittämään,
se julistaa hulluudeksi.
Ei sovi 'nähdä'
jollei voi sitä tieteellisesti todistaa,
ei 'kuulla'
                 olematta skitsofreenikko.
Ei sovi olla
                 Jonkun Korkeamman käytössä,
sen kumoamiseen riittää
Skepsis ja professori Nils Mustelin.

Itse pidin eniten Anhavan lyhyistä, rivin tai kahden pituisista - tai pikemminkin: lyhyisistä - runoista, joissa jää tilaa ajattelulle:

Että ei kuulla kivun taakse,
                            rivien väliin.

Ja voisiko yksinkertaisemmin riisua keisarilta vaatteet:

Sivusta näet,
ylhäältä et.
Silti sinne kaikki haluavat.

Nykyinen maailma kuuluu toisistaan irrallaan eläville spesialiteeteille, jotka sulkevat toisensa pois kuvioista, syyttäen kokemattomuudesta ja osaamattomuudesta niitä jotka eivät kuulu ammattikunnan sisäpiiriin. Anhava näkee sen mitä ammattilaiset eivät näe, sokeuttaan:

Kukin ammattiryhmä varjelee mustasukkaisesti omaa reviiriään.
Vain heillä on totuus tästä asiasta, oikeus selittää tietynlaista ihmistä
tai ideologiaa. 'Maallikolla' ei ole lupa nähdä.

Ja tämä osuu ja uppoaa:

Kaiken iltaa koko maailma paastosi sähkön vuoksi:
poltti kynttilää.
Sai synninpäästön ja tilasi oitis
kaksi uutta ydinvoimalaa.

Loppuun sopii tämä lainaus:

Jonakin päivänä kaikki vastaantulijat
muistuttavat jotakuta vainajaa.
Olen juuri tervehtiä kun tajuan:
hänhän on kuollut.