Lukujen ja lukemisen taidosta (2/2)

Jatkan aloittamaani kirjojen ja kirjallisuuden merkityksen pohtimista. Tässä välillä tein nettihaun termillä kirjallisuus, koska halusin löytää hyvän määritelmän, mutta eipä sellaista löytynyt. Wikipedia sentään totesi "kirjallisuus tarkoittaa ihmishengen kirjoitettujen ilmausten kokonaisuutta".

Jukka Mikkonen pohtii Filosofi.fi-sivustolla: "Kaunokirjallisuutta on pidetty filosofisesti erityisen kiinnostavana taiteenlajina, minkä syyksi on esitetty kirjallisten taideteosten dualistista luonnetta eli sitä, että ne ovat sekä kielellisiä että esteettisiä olioita." Mikkonen viittaa määritelmään, jonka mukaan kirjallinen taideteos on "teksti, jonka on tarkoitettu toimivan esteettisen sisällön artikulaation välineenä". Mikä tässä on mielenkiintoista on että mielestäni määritelmä sopii myös suureen osaan tietokirjallisuutta.

No, ehkä kirjallisuus aukeaa vain lukemalla. Aiemmin arvioin lukemieni kirjojen määrää, mutta asia jäi askarruttamaan. Päädyin lukumäärään 3000-4000 kirjaa arvioimalla lukeneeni keskimäärin kaksi kirjaa viikossa 35 vuoden ajan. Tämä on melkoinen karkeistus. Joskus olen lukenut kirjan päivässä (tai jopa kaksi), joskus on mennyt viikkoja etten lue yhtäkään.

Asiaan liittyen: mitkä ovat sata kirjaa jotka pitää lukea? Mukava kyllä, kyseiseltä listalta olen tullut lukeneeksi 52 kirjaa. Toisaalta paljon olisi vielä luettavaa.

* * *

Käsittelin aiemmin Agatha Christien teoksia. Varsinaisen aiheen käsittelyn ohella teokset toimivat kirjallisina ja esteettisinä konstruktioina. Tämä tietysti pätee kaikkeen kaunokirjallisuuteen. Mikä tässä on olennaista, että kirjalliset ja esteettiset keinot tekevät mahdolliseksi käsitellä samaan aikaan usean eri tason teemoja.

Kirja voi tosi asiassa kertoa aivan muusta kuin sen pintapuolinen vilkaisu antaa ymmärtää. Esimerkiksi Christien teoksia voi lukea vähintäänkin kahdella tavalla: salapoliisitarinoina ja yhteiskuntakritiikkinä.

Christie kertoo rikoksesta ja rangaistuksesta - tällöin ollaan vielä lähellä teosten nimellistä teemaa - mutta ennen kaikkea teoksissa on kyse englantilaisen yhteiskuntajärjestelmän kritiikistä. Teokset tuovat esille yhteiskunnan epäkohtia ja järjestelmän sisäistä mädännäisyyttä. Voisivatko asiat olla toisin?

Samalla tavalla Dostojevskin Rikos ja rangaistus ei tee lukijastaan murhaajaa, vaan avaa oven ihmisen psykologiaan, hyvyyden ja pahuuden, syyllisyyden ja sovituksen teemoihin. Dostojevski on niin hyvä kirjoittaja, että teoksen varsinaista teemaa on vaikea tiivistää - teema on koko teos ja se toimii samaan aikaan monilla eri ymmärryksen tasoilla. Joka tapauksessa Dostojevski kirjoittaa niin hyvin että se tekee lukijalle kipeää.

* * *

Mistä päästään vielä yhdelle kirjan lukemisen tasolle: tekstin rakenteeseen, siihen taitoon jolla kirjoittaja tekee mahdottomasta mahdollista, luo kokonaisen maailman pelkkien sanojen avulla. Itselleni tämä kirjallisuuden taso avautui vasta oman kirjoittamisen kautta, kun aloin ymmärtää miten vaikeaa kirjoittaminen on. (Samalla kirjoittamisesta tuli varsin helppoa, kun epäonnistumisesta tuli sallittua.)

Kirjoittamisen keinoilla leikkiminen lienee yhtä vanhaa kuin kirjallisuus sinänsä, sitä tekivät jo muinaiset esseistit (vaikka esseen käsitettä ei edes vielä ollut keksitty), vaikkapa Cicero, mutta vasta myöhemmin kirjoittajat alkoivat tietoisesti käyttää hyödykseen tekstin rakenteeseen sisältyviä mahdollisuuksia.

Kirjoittajan valitsemista keinoista tuli uusi kirjoittamisen taso. Kirjallisuus alkoi viitata itseensä, kaikkeen aiemmin kirjoitettuun, ja leikitellä viittauksilla.

Kirjan rakenteellisissa kokeiluissa on menty osittain metsään, keinoista tuli itsetarkoitus, mutta parhaimmillaan tuloksena on mestariteoksia jossa kaikki tasot tukevat ja kommentoivat toisiaan. Samalla lukemisen taidosta tuli entistä haastavampaa.

Toisaalta tämä lukemisen taito tekee mahdolliseksi lukea myös tusinakirjoja uudella tavalla: nähdä niiden puutteet, pohtia niiden sanomaa ja arvomaailmaa suhteessa koko muuhun kirjallisuuteen.

* * *

Mutta miksi laitoin tekstini otsikkoon luku-sanan? Siksi että näen lukemisen taidossa samoja piirteitä kuin lukujen taidossa, siis matematiikassa. Aivan alussa matematiikka on rutiininomaista merkkien käsittelyä, mutta jossain vaiheessa - toivottavasti - lukujen alla oleva symbolinen maailma aukeaa.

Ajatellaan vaikkapa laskutoimitusta 1/2 + 1/3 = ? Jos tätä yrittää rutiininomaisesti ratkaista, saattaa muistaa että lukujen osoittajia ja nimittäjiä piti kertoa joillakin luvuilla ja sitten laskettiin yhteen, mutta pelkkä tämän tason ymmärrys ei riitä. Lukujen suuruusluokkien tarkistelu antaa aavistaa, että tulos on luku joka on jonkin verran vähemmän kuin yksi, mutta tarkka arvoa ei suoraan voi päätellä. Tämän kaltaisesta suuruusluokan ymmärryksestä on toisaalta hyötyä tuloksen tarkistamisessa.

Sitten kun ymmärtää, että murtolukujen laskemisessa yhteen tarvitsee ensin tehdä luvuista "kelvollisia" yhteenlaskettaviksi (matematiikan kielellä lavennetaan luvut), toisin sanoen saada niille sama nimittäjä (se luku joka on viivan alla), alkaa homma toimia.

Homma onnistuu helposti kun käyttää hyväkseen pienimmän yhteisen jaettavan käsitettä, joka luvuille 2 ja 3 on kuusi. Niinpä saadaan kätevästi tulos 1/2 + 1/3 = 3/6 + 2/6 = 5/6. Tämän kaltaiset laskutoimitukset eivät itselleni olleen helppoja alussa, mutta jossain vaiheessa lukujen maailma avautui kaikessa ihanuudessaan.

Samalla tavalla on kirjallisuuden kanssa. Mekaanisen sanojen lukemisen ja teoksen nimellisen teeman lisäksi on monta muuta tapaa ymmärtää kirjallisuutta. Lukemisen taito vaatii vaivaa, mutta palkitsee ruhtinaallisesti.