Lukujen ja lukemisen taidosta (1/2)

Jos pitäisi nimetä yksi keskeinen asia, joka on pysynyt samana lapsuudesta aikuisuuteen, se olisi epäilemättä kiinnostus lukemiseen. Olen elämäni aikana lukenut 3000-4000 kirjaa, ehkä jopa 5000.

Kotona kannustettiin lukemiseen, samoin koulussa, mutta lopulta lukeminen itsessään kannusti lukemaan. Kirjoissa on lukemattomia maailmoja jotka lukija voi löytää.

Lukeminen on itselleni ollut niin keskeistä niin kauan aikaa - yli 35 vuotta - etten pysty ajattelemaan maailmaa ilman kirjoja. Olen lukenut kirjallisuutta laidasta laitaan, nobelisteista ja Tammen keltaisesta kirjastosta tusinadekkareihin ja -länkkäreihin.

Kummallista kyllä, olen vasta viime aikoina ruvennut pohtimaan sitä että lukemisen taito ei ole itsestään selvyys. Se on kyky jota täytyy kehittää, vähän samalla tavalla kuin ihmisen ajattelukyky yleensäkin.

Ihmisen evoluutiohistorian ratkaiseva vaihe oli kuin pystyttiin symboliseen, ajasta ja paikasta irrotettuun ajatteluun, "mitä jos?" -pohdiskeluun. Kirjallisuus jaetaan faktaan ja fiktioon, mutta itse en näe näissä suurtakaan eroa, kummatkin toimivat portteina uusiin maailmoihin.

Mikä kirjallisuudessa on erityistä - se hetki jolloin kirjoitus muuttuu kirjallisuudeksi - on lukemisen taso jossa teoksen nimellisen aiheen lisäksi kykenee hahmottamaan teoksen varsinaisen aiheen, metatekstin.

Agatha Christien teokset luokitellaan salapoliisikirjallisuudeksi. Ne voi lukea suoraviivaisina tarinoina rikoksista ja niiden selvittelystä. Joku ilkeä voisi sanoa tämäntyyppisestä kirjallisuudesta, että se opettaa rikollisia ovelimmiksi. Tai suorastaan että kirjojen lukijoista tulee rikollisia - murhaajia ja murtovarkaita.

Mutta kuten tiedetään, dekkarien lukijat eivät ole ainakaan enemmän rikollisia kuin ihmiset keskimäärin, luultavasti juuri päinvastoin. Kirjallisuuden lukija on ihmisyyden mysteerin lähteillä, ja vaikka kirja ei tee kenestäkään parempaa ihmistä, ainakin se antaa mahdollisuuden nähdä maailman toisten ihmisten näkökulmasta.

Mikä kirjallisuudessa on itselleni erityisen ihmeellistä on sen kyky käsitellä hyvin vaikeita asioita, sellaisia jotka melkein ovat sanojen ulottumattomissa.

Jorge Semprúnin teos "Kirjoittaminen tai elämä (LIKE 2000) kertoo siitä, kun Semprúnin joutui 20-vuotiaana opiskelijana Buchenwaldin keskitysleirille. Kirjailija pohtii teoksessaan kysymystä, voiko keskitysleiri-aiheesta ylipäätään kirjoittaa.

Pahuus jota ei voi sanoin kuvata on tuotava esiin, vähintäänkin siksi ettei ihmiskunta toistaisi samoja virheitä uudelleen ja uudelleen. Semprúnin kirja on paljon enemmän kuin kuvaus keskitysleirin helvetistä ja toveruudesta mahdottomissa olosuhteissa. Teoksesta piirtyy ihminen, jonka tulevaisuus murskattiin mutta joka siitä huolimatta pystyi valitsemaan elämän.

Palaan aiheeseen. Ja samalla paljastan miksi laitoin otsikkoon termin "lukujen taito" lukemisen ohella.