Slow - Elä hitaammin!

Tämän kirjoituksen alkuperäisenä ideana oli olla kirja-arvio, mutta toisaalta tämä ei sitä ole, vaan käsittelee vähän sitä sun tätä; tosin niin kirja-arviot tekevät yleensäkin, kertovat enemmänkin arvioijan senhetkisestä mielentilasta kuin kirjasta itsestään.

Yritin tuossa edellä päästä kiinni slow-mielentilaan. Mutta ei se taida helposti onnistua. Sen verran kiireistä tuppaa itse kullakin olemaan. Mainitaan nyt sentään se kirja: "Slow - Elä hitaammin! Manifesti verkkaisen elämän puolesta" (Carl Honoré, 2006).

Aivan erinomainen teos, tosin turhan nopealukuinen. Ja kun tuo tuli sanottua, lienee syytä toimittaa alta pois vielä toinenkin puujalkavitsi: slow-liike kasvaa nopeasti.

* * *

Mutta mitä slow oikein tarkoittaa? Kirjassa etsitään määritelmää slow-liikkeelle adjektiivien kautta. Sanat nopea ja hidas eivät kuvaa vain muutoksen vauhtia vaan olemassaolon tapoja ja elämänfilosofioita.

Lainaus kirjasta: "Nopea tarkoittaa kiireistä, kontrolloivaa, aggressiivista, hätäistä, analyyttistä, stressaantunutta, pinnallista, kärsimätöntä, aktiivista ja määrän laadun edelle asettavaa. Hidas on sen vastakohta: rauhallinen, huolellinen, vastaanottavainen, tyyni, intuitiivinen, kiirehtimätön, kärsivällinen, pohdiskelevä, laatua määrän sijaan arvostava."

Kirjoittaja toteaa, että - ristiriitaista kyllä - hidas ei aina ole hidasta: "Jonkin tehtävän suorittaminen hitaalla tavalla johtaa usein nopeampiin tuloksiin." Hitauden filosofian voi tiivistää yhteen sanaan: tasapaino. "Ole nopea silloin kuin nopeus on järkevää ja hidas silloin kun hitaus on tarpeen."

* * *

Kuten arvata saattaa, pidän Slow-kirjasta, vaikka se onkin vähän kiireisen oloinen. Mutta kirjan sisältämät ajatukset kestävät rauhallisempaakin tarkastelua.

Kirjoittaja kertoo havahtuneensa nykymaailman kummallisuuteen kuullessaan uudesta tuotteesta: iltasadut tiivistettynä yhteen minuuttiin. Nyt siis voi hoitaa lasten iltasadun kertomisen yhdessä minuutissa, hienoa! Vai onko sittenkään?

Nykymaailman hektisyydessä käy helposti niin, että kaikki mikä hidastaa vauhtiamme tuntuu viholliselta. Useimmilla meistä on kiire koko ajan jostakin johonkin, emmekä ehdi enää pysähtymään tähän hetkeen, tähän asiaan, tähän elämään.

Kun tulevaisuus aina odottaa, nykyisyyttä ei kohdata koskaan. Aina on kiire seuraavaan, koskaan ei voi nauttia olemisesta ja tekemisestä itsestään. Ja millainen on tekemisen (ja olemisen) lopputulos tämmöisessä maailmassa?

* * *

Samaa asiaa käsittelee Mihaly Csikszentmihalyi toisesta näkökulmasta (onnellisuus) kirjoissa "Flow - elämän virta" ja "Hyvä bisnes". Csikszentmihalyin mukaan tavoitteen saavuttaminen ei tee onnelliseksi. Vain tekeminen sinällään voi sen tehdä, silloin kun haasteet ja osaaminen ovat luovalla tavalla tasapainossa.

Flow-ilmiöön liittyvä tutkimus on osoittanut, että työn valmiiksi saaminen, palkinnon voittaminen tai tutkinnon suorittaminen ei tee onnelliseksi. Työn tekeminen, taitojen äärirajoilla toimiminen ja uuden oppiminen tuo onnellisuutta. Onnellisuus on kussakin hetkessä itsessään, ei tulevaisuuden unelmissa.

Jos hitauden ottaa tosissaan - kuten Slow-kirja kehottaa tekemään - onni löytyy jokaisesta hetkestä. On kyettävä valitsemaan, milloin on oltava nopea ja milloin hidas.

Jos aina kiirehtii, kaikki kärsii. Oivalluksia ja onnen hetkiä löytyy lentoaseman jonosta, lasten kanssa touhuamisesta, raportin kirjoittamisesta. Onni (ja elämä) on tässä.