Tässä jatkoa viime viikolla aloittamaani pohdiskeluun filosofi Himasen teoksesta "Kukoistuksen käsikirjoitus" (WSOY, 2010).
* * *
Timo Harakka osuu naulan kantaan Talouselämän 19.3.2010 kolumnissa otsikolla "Viimeinen taistolainen". Harakan mielestä Himasen ajatuksissa kukkii totalitarismin siemen. Kansa jaetaan oikein ajattelevaan eliittiin sekä rahvaaseen, joka tulee saada käännettyä pois väärästä tietoisuudesta.
Himanen hahmottelee kirjassaan kukoistuksen diktatuuria, jossa talouden ja kulttuurin eliitti on valittu pelastamaan maailma. Naivilta kuulostavien ajatusten takana on pelottava tulevaisuuden kuva. Harakka toteaa nasevasti: "Kukoistat tai itket ja kukoistat!"
* * *
Pelkään että Himanen ei ole ajatustensa kanssa yksin. Vallanpitäjiä ajatukset kiehtovat, koska ne tarjoavat argumentteja otteen kiristämiseen vallankahvasta. Himasen lääkkeet eivät auta vahvistamaan demokratiaa eivätkä varsinkaan suitsemaan suuryhtiöiden yhä kasvavaa valtaa päätöksenteossa.
Monet muutkin kuin Harakka ovat tarttuneet Himasen kirjaan. Esimerkiksi J. Sakari Hankamäki on nostanut kriittisesti esille teokseen liittyviä teemoja. Tosin hän kritisoi Himasen teosta lähinnä vain oman tuotantonsa näkökulmasta.
Siinä Hankamäki on oikeassa, että suuryhtiöiden kasvava vallankäyttö vaatii vahvaa yhteiskuntaa joka on valmis puolustamaan jäsentensä etua. Himaselta tämä näkökulma unohtuu tyystin. Ehkä syynä on se, että hänen henkilökohtainen brändinrakennuksensa tarvitsee mesenaatteja joita ei sovi loukata.
* * *
Ymmärrys on nyky-Suomessa ulkoistettu suuryhtiöiden konsulteille. Himasen hahmottamassa maailmassa halutaan viedä loputkin kansalaisten vallasta. Heidät nähdään väärinajattelijoiksi joilta puuttuu oikea kukoistuksen asenne.
Ja samalla Himaselle syntyy paikka valokeilassa eräänlaisena ylimpänä propagandistin. Tyyliin "Olin Saksassa liittokansleri Angela Merkelin emännöimässä tilaisuudessa puhumassa 50 maan ministereille ja teollisuuden edustajille." Huippukontaktiensa hoitamisen ohessa Himanen auttaa rahvasta oikean ajattelun tielle.
Himasen maailmassa yhteiskunta jaetaan kahteen kastiin, meihin ja heihin: kukoistavaan eliittiin ja väärinajattelevan rahvaaseen. Esimerkiksi Hankamäki kuulunee Himasen hahmottamassa maailmassa väärinajattelijoihin.
Himasen lääkkeet ovat rajut. Tällaista reseptiä en soisi Suomen ottavan käyttöön.
her tiny 4’8″ body
3 tuntia sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti