torstai 7. tammikuuta 2010

Pari sanaa suomalaisten kansallisharrastuksesta - neuvojen antamisesta Nokialle

Jokainen kynnelle kykenevä suomalainen tuntuu innostuvan Nokian tilanteesta ja haluaa kantaa kortensa kekoon Nokian neuvomisessa. Ja monet tuntuvat olevan hyvin fiksuja, jopa siinä määrin että toivoisi Nokian johdon näitä neuvoja kuuntelevan.

Hyvä esimerkki hyvistä neuvoista on palveluihin liittyvien ongelmien syväanalyysi. Tuohon ei ole enää paljon lisättävää.

Toisaalta - luulisi Nokialla riittävän fiksua väkeä. Ainakin tapaavani nokialaiset ovat sellaisia olleet, jopa silmiin pistävässä määrin. Fiksuutta ja kunnianhimoa ei tunnu puuttuvan. Ja tuskinpa Nokia tästä mihinkään häviää, sen verran hyvissä asemissa yhtiö kuitenkin on, pörssikurssin matelemisesta huolimatta.

Ehkäpä suomalaisten halua neuvoa Nokiaa johtuu siitä, että haluttaisiin saada Suomeen uusi Nokia entisen Nokian paikalle, samanlainen nouseva tähti jonka menestystä seurattiin pelonsekaisella kunnioituksella. Nyt Nokiasta on tullut jättiyritys jättiyritysten joukossa, "business as usual".

Toki Nokialla on tiukat paikat. Erityisesti Apple ja Google ovat löytäneet keinot haastaa Nokian - tai oikeastaan ne ovat löytäneet markkinoilta kolon jossa isokin yritys pystyy rakentamaan vielä isompaa tulevaisuutta itselleen. Se on näinä aikoina melkoinen saavutus.

Mutta missä on tulevaisuuden bisneksen "luvattu maa"? Luotetaanko Googleen, keksiikö Apple seuraavan menestystuotteen reseptin, aloittaako Microsoft uuden nousun ja onko jälleen IBM:n uuden nousun hetki?

Niin, ja jyräävätkö aasialaiset loppujen lopuksi länsimaat alleen? Ehkä olisi syytä ruveta opettelemaan kanji-merkistöä, ihan varmuuden vuoksi.

Ei kommentteja: