maanantai 25. tammikuuta 2010

Nokian ongelma: paina, avaa ja tähti

Ummikolla Nokian käynnykän käyttö tökkää näppäinlukon avaamiseen. Mitä tarkoittaa "Paina Avaa ja *"?

Itselläni on ollut tähän mennessä lähinnä Nokian kännyköitä (8100, 6800, 9500, 9300, E90), joten niiden käyttö on tuttua. Mutta en voi väittää että käyttö onnistuisi ongelmitta. Jos taas et ole nokialaista aiemmin käyttänyt, edessä on monta ongelmatilannetta.

Vuosia sitten käytin jonkin verran Panasonicin puhelinta, joka tuntui helpommalta kuin silloinen Nokia. Aika ajoin kokeilen muiden valmistajien kännyköitä, esimerkiksi Samsungia. Käytettävyydessä ne tuntuvat olevan jatkuvasti Nokiaa edellä.

Nyt Nokia panostaa käyttöliittymänsä uudistamiseen tosissaan ja julkisti ehdotuksen Symbian-käyttöjärjestelmän seuraavasta versiosta (Symbian^4). Järjestelmän on tarkoitus tulla älypuhelimiin vuoden 2011 alkupuolella.

Uudistuksiin kuuluu muun muassa käyttäjille näytettävien valintaruutujen minimointi, mikä on erinomaisen tervetullutta. Samalla voisi pyrkiä eroon nykyisin järjestelmän kummallisuuksista ja monimutkaisuuksista.

E90:ssä joitakin asioita - esimerkiksi sähköpostitunnuksen salasanaa - saa tosissaan metsästää asetusten sokkeloista. Puhumattakaan sellaisista lapsuksista kuin valintaruudusta, jossa kysymyksenä on "Perutetaanko viestin poisto?" ja vaihtoehtoina on "Peruuta" ja "OK".

Nokian näppäinlukon käsittämätön ohje "Paina Avaa ja *" on esimerkki niistä sokeista pisteistä joita Nokialla on käytettävyyden suhteen. Aikoinaan kännyköiden käyttäjäkunta oli insinöörihenkistä ja tietotekniika kummallisuudet jokapäiväistä, mutta nykyään ei enää näin tarvitse olla.

Jos kerran Microsoft sai Windowsin jotakuinkin ymmärrettävälle tolalle, miksei sama onnistuisi Nokialla kännyköissä?

Toki on niin, että melkein asiaan kuin asiaan voi tottua, jos on pakko, mutta nykypäivänä Nokia ei ole enää ainoa vaihtoehto, ei luultavasti edes se ensimmäinen mieleen tuleva.

Ei kommentteja: