maanantai 18. marraskuuta 2013

Julian Baggini ja Peter S. Fosl: Etiikan pikkujättiläinen - työkalut moraaliajatteluun

Julian Baggini ja Peter S. Fosl ovat kirjoittaneet mainion katsauksen etiikan käsitteistöön, joka sopii niin käsikirjaksi kuin luettavaksi alusta loppuun johdatuksena aihepiiriin: Etiikan pikkujättiläinen - työkalut moraaliajatteluun (Niin & näin, 2012; suom. Tapani Kilpeläinen; ISBN 978-952-5503-73-9).



Kirjassa on käytännönläheinen ote asioihin, ja esimerkkejä otetaan sekä kirjallisuuden klassikkoteoksista että populaarikirjallisuuden teemoista. Moni asia saa selkeän määrittelyn, tai vähintäänkin lähtökohdat syvällisempään pohdiskeluun.

Ja samalla tulee esille yhtä ja toista ihmisten ajattelun omituisuutta, esimerkiksi liittyen siihen miten yksi näkökulma asiaan rajoittaa ajattelua, kun monesta asioista voisi perustellusti ajatella myös päinvastaisella tavalla.

Puhumattakaan siitä että moni etiikkaan liittymä väittämä on perimmiltään vailla erityisempää todistusvoimaa, koska saman väittämän voi esittää tapahtuu mitä tahansa, vaikkapa niin että kaikki tekeminen perustuu ihmisen itsekkyyteen, jolloin sinänsä "epäitsekäs" tekokin voidaan tulkita itsekkääksi tavoitteeksi saada hyvää mainetta, vaikutusvaltaa ja niin edelleen.

Ei kommentteja: