torstai 1. elokuuta 2013

Veikko Huovinen: Kukuskat - moniaita kertomuksia ja pakinoita

Veikko Huovinen osasi kirjoittaa, eivätkä nämä pakinat kahdenkymmenen vuoden takaa ihan mahdottoman vanhentuneita ole, mutta kuitenkin tulee tunne että aika on ajanut kirjoittajan ajatuksista ohi: Kukuskat - moniaita kertomuksia ja pakinoita (WSOY, 1993; ISBN 951-0-19038-1).



Ja olisiko kirjoitusten laita ollut vanhentuminen jo ilmestyessään, sillä osassa juttuja on teemoja Neuvostoliiton aikaisista suhteista ja suhdetoiminnasta, missä asiassa teoksen ilmestyessä tapahtui suuria mullistuksia, ja piti ajatella uusiksi moni aiemmin tutuksi tullut kuvio.

Pakinoissa otetaan kantaa tuonaikaiseen päivänpolitiikkaankin, mutta melkoisen tarkasti Huovinen pitää huolen siitä että ei puhu yksittäisistä poliitikoista, vaan enemmänkin teemoista, esimerkiksi viitaten naisen mahdollisuuteen toimia Suomen presidenttinä.

Tässä mielessä Huovinen eroaa monista pakinoitsijoista, jotka nimeltä mainiten sivalsivat poliitikkoja - ja samalla nostivat nämä arvoasemaan, sillä sivalluksen kohteeksi joutuminen oli kunniaa sekin, ja niinpä moni tällainen pakinoitsija pääsi vallanpitäjien suosioon. Mutta tällaista taka-ajatusta ei Huovisella tunnu lainkaan olevan.

Talouspolitiikkaan Huovinen ottaa kantaa, eikä hyvällä näe kehitystä jossa pitää olla koko ajan isompaa ja kalliimpaa:

[...] Peruskouluihin ja lukioihin tulisi uusi oppiaine, taloudellinen itsehillintä. Aineessa olisi mahdollista suorittaa myös kandidaatin ja tohtorin oppiarvo.

Uusi oppiaine käsittelisi mm. seuraavia näkökohtia: miten välttyisin suunnittelemasta ja rakentamasta liian suuria ostoskeskuksia, liikehuoneistoja, SVULin taloja, hupikeskuksia, laskettelurinteitä, kulttuuritaloja, kalevakyliä, urheiluopistoja, trooppisia kylpylöitä, kelomajakaupunkeja ja teknologiapuistoja veronmaksajien rahoilla, ottaen huomioon pienen maamme rajalliset voimavarat. [...]


Huovisen kirjoista tämä lienee ajassa kestävyydeltään niitä vähäisimpiä, toki oma kiinnostavuutensa on tämmöisessäkin kokoelmassa kirjoituksia, jos Huovisen tuotanto yleisesti ottaen kiinnostaa. Löysin tämän kirjan kesämokiltä, mutta löytyy se Helmetistäkin, eli kirjastolaitos palvelee tämänkin teoksen mahdollisia lukijoita auliisti.

Ei kommentteja: